Esittely
Olen väitöskirjatutkija Soveltavan kielentutkimuksen keskuksessa IMPACT-hankkeessa, jossa tutkitaan kielitaitovaatimusten vaikutusta aikuisten maahanmuuttajien elämään Suomessa. Hankkeessa keskityn kanssatutkimuksen sekä osallistuvien ja yhteisöllisten tutkimusmenetelmien kehittämiseen soveltavan kielentutkimuksen alalla. Tavoitteenani on tutkijana ymmärtää, miten tehdä osallistuvaa ja eettisesti kestävää tutkimusta yhdessä maahanmuuttaneiden kanssa. Lähtökohtana on ajatus oikeudenmukaisemmasta tiedonmuodostuksesta: miten lisätä tutkimuksen eri vaiheissa niiden ihmisten osallisuutta, joita tutkimus ja kielikoulutuspoliittiset päätökset koskettavat.
Olen työskennellyt suomi toisena kielenä -opettajana aikuisille kielenoppijoille. Lisäksi olen toiminut erilaisissa opetus- ja asiantuntijatehtävissä niin Suomessa kuin ulkomailla.
Tutkimuskuvaus
Kiinnostuksen kohteet:
- kanssatutkimus ja kansalaistiede
- osallistuvat ja yhteisölliset tutkimusmenetelmät
- suomi toisena kielenä
- tutkimusetiikka
- tiedonmuodostuksen oikeudenmukaisuus, sosiaalinen oikeudenmukaisuus