Mitra Raappana

Tutkijatohtori
Yksikkö
Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
Laitos / Vastuualue
Kieli- ja viestintätieteiden laitos
Sähköposti
mitra.raappana@jyu.fi
Tieteenalat
518 Media- ja viestintätieteet

Esittely

Esittely

Työskentelen yliopistonopettajana Jyväskylän yliopistossa viestinnän ja journalistiikan tutkinto-ohjelmissa. Yliopistonopettajan tehtävässäni vastuullani on viestinnän ja journalistiikan yhteisten opintojen (perusopintokokonaisuus ja tutkimuskurssit) suunnittelu, kehittäminen ja koordinoiminen. Opetan paitsi monilla yhteisten opintojen opintojaksoilla, myös viestinnän aineopintoihin ja syventäviin opintoihin kuuluvilla opintojaksoilla. Lisäksi ohjaan maisterintutkielmia ja väitöskirjoja. Vuoden 2025 olen pois opetustyöstä, ja työskentelen tutkijatohtorina Suomen Akatemian rahoittamassa SYNTHETICA-hankkeessa.

Lisäksi olen Prologi – Viestinnän ja vuorovaikutuksen tieteellinen aikakauslehden toimituskunnan jäsen ja satunnaisesti koulutan ja konsultoin myös yliopistomaailman ulkopuolella.

Tutkimuskuvaus

Olen ilokseni saanut olla osa hyvin erilaisia tutkimushankkeita ja siten toteuttaa laaja-alaista kiinnostustani tutkimukseen; tieteelliseen tietoon, teorioihin ja menetelmiin. Relationaaliset ontologiat, (vahva) sosiomaterialismi, CCO Montrealin koulukunta ja ventrilokvistinen analyysi kiehtovat tällä hetkellä.

Tutkimuksissani olen tarkastellut esimerkiksi (teknologiavälitteisiä) tiimejä, ei-tyypillisiä organisaatioita, kuten yhteistyötiloja ja alustatyötä. Tutkimukseeni on aina kuulunut teknologiaan liittyvä sivujuonne, viimeisimpänä erityisesti algoritmit ja tekoäly. Kaikkein kiinnostavinta on kuitenkin vuorovaikutus ja sen relationaalisuus. SYNTHETICA-hankkeessa tarkastelemme ihmisen ja tekoälyn/algoritmien välistä vuorovaikutusta ja suhdetta; miten tekoäly merkityksentyy vuorovaikutuksessa ja heijastuu vuorovaikutukseen, työhön ja organisoitumisen prosesseihin.

Julkaisut

Julkaisu
2023
Saatavilla Open Access kautta
Prologi : viestinnän ja vuorovaikutuksen tieteellinen aikakauslehti.
Herkama, Sanna
Ala-Kortesmaa, Sanna
Raappana, Mitra
Laapotti, Tomi
Tuikka, Sini
Julkaisu
2022
Saatavilla Open Access kautta
Human Communication Research.
Laapotti, Tomi
Raappana, Mitra