Tuija Viirret

Yliopistonopettaja
Yksikkö
Avoin yliopisto
Huonenumero
RUU B434.2
Sähköposti
tuija.l.viirret@jyu.fi
Matkapuhelin
+358405767874
Postiosoite
Alvar Aallon katu 9
Tieteenalat
516 Kasvatustieteet

Tutkimuskuvaus

Tutkin draamaopettajan vuorovaikutusta, ajattelua ja toimintaa prosessidraaman opetustilanteissa. Tutkimukseni avaa draamapedagogisen vuorovaikutuksen piirteitä ja toimintatapoja mikrotasolla. Koska kaikessa opetuksessa vuorovaikutuksen laatu on keskeistä, havaittujen piirteiden ja toimintatapojen sovellettavuutta voidaan tarkastella yleisemminkin, pedagogisen toiminnan makrotasolla. Käytännössä tutkimus antaa aineksia opettajan ammatilliseen vuorovaikutukseen esimerkiksi kanssaoppijuuden rakentamiseksi ja tietoisuuden lisäämiseksi pedagogisessa toiminnassa. Tällainen tieto voi olla avuksi opettajien täydennyskoulutuksessa, jota tarvittaneen myös draaman osalta yhä enemmän, kun uudessa peruskoulun opetussuunnitelmassa (2016) draaman käyttö ilmiöpohjaisessa opetuksessa on painottunut aiempaa vahvemmin.

Julkaisut

Julkaisu
2020
Psykoterapiat. Kustannus Oy Duodecim.
Pulli, Tuula
Viirret, Tuija Leena