Historian ja etnologian laitos ja Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos
Sisällysluettelo
Ohjeita työharjoitteluun
Työharjoittelulla tarkoitetaan opintoihin kuuluvaa lyhyttä työssäolojaksoa, jonka aikana opiskelija tutustuu oman alansa työtehtäviin, soveltaa koulutuksen aikana omaksuttuja tietoja ja taitoja käytännön työtehtävissä sekä luo kontakteja työnantajiin. Työharjoittelun tulee liittyä opiskelijan omaan alaan.
Opiskelija voi liittää suorittamansa työharjoittelun opintojensa osaksi. Työharjoittelun laajuus ja sijoittuminen tutkintoon on kuvattu opetussuunnitelmassa. Opetussuunnitelmasta selviää myös, onko harjoittelu pakollinen vai vapaaehtoinen osa opintoja ja miten se tulee suorittaa.
- Työharjoittelua suunnitellessaan opiskelijan kannattaa keskustella työharjoittelusta vastuuhenkilön kanssa.
- Työharjoittelupaikkoja voi etsiä eri tietolähteistä ja hakupalveluista. Laitoksen tietoon tulevista paikoista tiedotetaan sähköpostitse opiskelijoiden listalla. Aiemmista työharjoittelupaikoista voi kysyä työharjoittelun vastuuhenkilöiltä, niitä löytyy myös listattuna alla.
- Opiskelija sopii itse harjoittelusta työnantajan kanssa ja täyttää harjoittelun perustiedot INTO-harjoittelupalveluun. Harjoittelupaikan soveltuvuus tulee varmistaa laitokselta etukäteen. Harjoittelusta on mahdollista saada opintopisteitä vain mikäli harjoittelu on hyväksytty laitoksella etukäteen.
Työharjoittelun päätteeksi opiskelija laatii työharjoittelustaan raportin ja palauttaa sen työharjoittelujakson vastuuopettajalle. Raportti on edellytys opintopisteiden rekisteröinnille. Raportti on vapaamuotoinen, mutta sen tulisi sisältää ainakin mainitut asiat:
- harjoittelupaikka ja -aika
- harjoittelun ohjaaja
- työtehtävien kuvaus ja esimerkkejä keskeisistä työtehtävistä
- miten tähänastinen koulutus vastasi työtehtäviä
- mitä opit työstä.
Vinkkejä harjoitteluraportin kirjoittamiseen tämän ohjeen lopussa.
Harjoittelutukea voi hakea, kun harjoittelupaikka on jo saatu ja harjoittelupaikan edellytyksenä on yliopiston myöntämä harjoittelutuki.
Harjoittelutukea voi hakea ehdollisena, kun haettavan harjoittelupaikan saamisen ehtona on yliopiston sitoumus harjoittelutuen saamisesta.
Tukea voidaan myöntää läsnä oleville maisteriopintoja tekeville tai kandiopintojen loppuvaiheessa oleville tutkinto-opiskelijoille. Työharjoittelu sijoitetaan kuitenkin ensisijaisesti maisterintutkintoon. Hakemuksen perusteluissa on syytä mainita, miten harjoittelu soveltuu omiin opintoihin ja edistää valmistumisen jälkeistä työllistymistä.
Lähtökohtaisesti tukea ei myönnetä
- aineenopettajan pedagogisiin opintoihin kuuluviin harjoitteluihin tai opettajankoulutuksessa opiskeleville
- sivuaineeseen kuuluvaan harjoitteluun
- hakijoille, joilla on jo tehtynä vähintään 10 op:n laajuinen harjoittelu.
Mahdollinen myönnettävä tuki kohdennetaan ainoastaan siihen paikkaan, johon tukea haetaan, eikä sitä voi käyttää muihin harjoittelupaikkoihin. Mahdollisuudet tuen myöntöön riippuvat aina käytettävissä olevista harjoittelumäärärahoista.
Harjoittelutuen ehdot
- harjoittelu on palkallinen
- jos tuki myönnetään ehdollisena harjoittelupaikan hakuvaiheessa mutta harjoittelupaikka jää saamatta, jää tuki käyttämättä
- jos myönnetty harjoittelutuki jää käyttämättä, tukea saa hakea uudelleen
- pääsääntöisesti harjoittelupaikan tulee olla omalta alalta, tarvittaessa paikan soveltuvuus on varmistettava laitokselta etukäteen
- harjoittelun tulee kestää vähintään kaksi kuukautta, mielellään kolme kuukautta.
Työnantaja tekee opiskelijan kanssa työsopimuksen, maksaa harjoittelijan palkan ja laskuttaa harjoittelun päätyttyä laitosta harjoittelusopimuksen mukaisesti. Tuen maksamisen edellytyksenä on, että harjoittelupaikka maksaa harjoittelijalle palkkaa vähintään kahdelta kuukaudelta. Harjoittelutuki maksetaan työnantajalle harjoittelun jälkeen laskun perusteella.
Harjoittelutuen määrä vuonna 2024 on
- 1200 euroa, kun harjoittelun kokonaiskesto on kaksi kuukautta
- 1800 euroa, kun harjoittelun kokonaiskesto on kolme kuukautta tai enemmän
Harjoittelua voidaan tukea enintään kolmen kuukauden osalta, vaikka harjoitteluaika olisi pidempi. Harjoittelupaikan maksaman palkan tulee olla alan työehtosopimuksen mukainen, tai jos työehtosopimusta ei ole, vähintään Kelan työssäoloehdon mukainen vähimmäispalkka (1399 €/kk vuonna 2024). Harjoittelijan tulee neuvotella työnantajan kanssa, että tämä vähimmäispalkka täyttyy.
Harjoittelu on ajoitettava siten, että työnantaja ehtii laskuttaa harjoittelukuukauden laitokselta myöntövuoden aikana. Mikäli harjoittelutuki on myönnetty alkuvuodesta tai keväällä, käytännössä harjoittelun on päätyttävä joulukuun alkuun mennessä. Loppuvuodesta myönnetyt harjoittelutuet on kuitenkin tarkoitettu seuraavan kalenterivuoden harjoittelun tukemiseen.
Helan opiskelijat:
Harjoittelutuen hakeminen on ohjeistettu tarkemmin täällä.
Mutkun opiskelijat:
Mikäli harjoittelutuen hakeminen on kohdallasi ajankohtainen, täytä hakulomake osoitteessa https://r.jyu.fi/mutku-harjoittelutuki