Kasvatustieteiden tiedonhankinta
Sisällysluettelo
Miten alkuun?
- Opiskelussa ja tutkimuksessa tarvittavia lähteitä löytyy kattavammin, kun hakusanaideointiin käytetään aikaa ja etsitään tietoa oman tieteenalan vakiintuneilla käsitteillä.
- Toisinaan asiaan tai ilmiöön viitataan useilla eri termeillä, ja tällöin hakuihin kannattaa ottaa mukaan näitä rinnakkaiskäsitteitä.
- Sopivien tietokantojen valintaan vaikuttaa oman tieteenalan julkaisukulttuuri eli se, missä muodossa tutkimuksista raportoidaan.
- Kasvatustieteellistä tietoa on julkaistu aiemmin paljon kirjoissa (sekä ns. monografioina että kokoomateoksina).
- Kirjoja julkaistaan edelleen, mutta nykyisin alan keskeisin julkaisutyyppi on tieteellisissä lehdissä ilmestyvät artikkelit.
HUOM. Kaikki kasvatustieteeseen liittyvät julkaisut eivät ole käyneet läpi vertaisarviointia. Esimerkiksi Opettaja-lehti on luotettava julkaisu, mutta sen sisältö ei ole tieteellistä. Sekä tällaiset ammattilehdet että yleistajuiset tietokirjat voivat kyllä antaa näkökulmia omaan opinnäytteeseen, mutta tutkimukseen vertailukohtaa etsittäessä on tärkeää käyttää myös vertaisarvioituja lähteitä. Ohjeita lähteiden tieteellisyyden ja luotettavuuden arviointiin löytyy Kirjastotuutorista.
Hakusanoista
Vertaisarvioitujen artikkelien julkaisukieli on yhä useammin englanti, joten hakusanatkin on tärkeää miettiä suomen ohella englanniksi.
Tärkeimpiä hakusanoja ovat 1) tutkimuksessa yleisesti käytetyt käsitteet, joita löydät erilaisista hakuteoksista, ja 2) asiasanat, joilla kuvaillaan julkaisujen sisältöä.
Hakuteokset
Etsi oman alasi käsitteitä hakuteoksista, käsikirjoista ja sanakirjoista (reference book, handbook, encyclopedia). Voi hyödyntää esimerkiksi näitä:
- International Encyclopedia of the Social and Behavioral Sciences
- Oxford Reference Online (monitieteinen)
- SAGE Knowledge - Reference (monitieteinen)
Asiasanastot
Asiasanoja voit kartoittaa asiasanastoista tai katsoa löytämistäsi lähteistä, millaisia asiasanoja niihin on liitetty.
- Erityisesti JYKDOK-hauissa kannattaa hyödyntää kotimaista asiasanastoa nimeltäyleinen suomalainen ontologia (YSO)
- Tietokantojen omat asiasanastot löydät tietokannoista tavallisimmin nimellä thesaurus, subject terms tai subjects.
- Esimerkki Eric Thesauruksen käytöstä kuvassa.
Click here to view the accessible version of this interactive content
-
Kansainvälisissä tietokannoissa eri kielisiin julkaisuihin liitetään yleensä englanninkieliset asiasanat (ks. kuva alla), joten alkuperäiskielen hakusanojen käyttö ei ole välttämätöntä. Useiden eri kielten vastineiden käyttämisestä voi kuitenkin olla hyötyä 1) jos aiheesta on julkaistu vain vähän tutkimuksia, 2) jos etsitään vanhempia julkaisuja ja 3) Google Scholarissa tai tietyssä maassa tehtyjä tutkimuksia haettaessa.

Muut tiedonlähteet
JYKDOKin Kansainväliset artikkelit -haku
JYKDOKin kansainvälisten artikkelien hakutoiminto sopii pikahakuun ja silloin, kun jo tiedät artikkelin nimen ja haluat löytää sen. Hakutulokset voi rajata vertaisarvioituihin artikkeleihin. Tarkat tiedonhaut onnistuvat oman alan tietokannoissa.
Google Scholar
Google Scholaria voi käyttää yhtenä hakuväylänä tietokantojen ohella, kun muistaa, että sen tuloksissa on palvelun nimestä huolimatta muutakin kuin tieteellistä tietoa. Tieteellisyys on siis aina arvioitava erikseen! Tuloksia ei voi rajata vertaisarvioituihin julkaisuihin / artikkeleihin.
HUOM! Artikkelin saamien viittausten määrä (cited by) ei suoraan kerro tieteellisyydestä ja luotettavuudesta, koska palvelu ei arvioi sitä, kuka viittauksen on tehnyt.
Opinnäytteet
- Väitöskirjat Finna-tietokannassa (rajaa hakutulokset kohdasta Aineistotyyppi > Opinnäytteet > Väitöskirjat).
- Tilaa tarvittaessa kaukopalvelun kautta.
- Jyväskylän yliopiston opinnäytteet ja väitöskirjat JYKDOKissa.
- Käytettävissä myös Opinnäytehaku.
- Muista, että graduja ei käytetä tieteellisinä lähteinä, sillä ne vastaavat harvoin vielä tasoltaan tieteellistä tutkimusta.
Tietoa tutkimusmenetelmistä
- SAGE Research Methods Online (SRMO)
- tutkimusmenetelmiin keskittyvä tietokanta, joka metodikirjoja, alan hakuteoksia ja lehtiartikkeleita SAGElta.
- SAGE Research Methods Cases
- tutkijoiden kokemuksia metodien käytöstä
- Muita menetelmäoppaita (method guides) voit etsiä JYKDOKissa esim. haulla [tieteenalan nimi] AND "research methodology”.
Muita vinkkejä
- Opetushallituksen ja Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisut - jos tiedät tarvitsemasi julkaisun nimen, löydät sen luettavaksesi helpoiten googlettamalla.
- Eurydice : Countries : Description of national education systems. Tietoa eri maiden koulutusjärjestelmistä.
Ohjeita ja oppaita
- Kirjastotuutori: tieteellisen tiedonhankinnan opas
- Aineistonhallinnan perusteet
- E-kirjojen ja muiden e-aineistojen käyttöopas
- Löydä avoimet artikkelit -sivusto
- Ehdota hankittavaksi tai tilaa kaukolaina
Tarvitsetko apua?
- Kirjaston asiakaspalvelu
- Kysy tai anna palautetta
- Osallistu koulutukseen
- Informaatikko (kasvatustieteet): Tytti Leppänen
- Varaa tiedonhaun ohjausaika (gradun tekijät, tutkijat, JYU-henkilökunta)