Hallituksen kaavailemia leikkauksia vastustavat opiskelijat osoittavat parhaillaan mieltä Jyväskylän yliopiston päärakennuksessa. Opiskelijat leikkauksia vastaan! -yliopistovaltaus on ilmoittanut mielenilmauksen jatkuvan useamman päivän.
Varhaiskasvatuksen koulutus on laaja-alaista: tieteellinen tutkimus ja lapsen leikki elävät meillä tasavertaisina. Koulutamme akateemisia varhaiskasvatusalan asiantuntijoita, pedagogisia osaajia ja tutkijoita.
Jyväskylän yliopiston luokanopettajakoulutuksesta valmistuu laaja-alaisia tulevaisuutta aktiivisesti ja oikeudenmukaisesti rakentavia kasvatusalan asiantuntijoita.
Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksella on merkittävä vaikutus Saksan Darmstadtiin rakenteilla olevaan monitieteiseen ja kansainväliseen FAIR-kiihdytinlaboratorioon.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos, Kansallinen koulutuksen arviointikeskus, Koulutuksen tutkimuslaitos, Työn ja talouden tutkimus LABORE sekä OAJ ovat pettyneitä siitä, että budjettiriihessä ei linjattu opettajarekisterin perustamisesta.