Onni Niemen maisterintutkielma antaa uutta tietoa tarinallisten lehtijuttujen lopetusten sisällöistä, niihin liittyvistä työprosesseista ja Suomen parhaimpien tarinallisen journalismin tekijöiden työtavoista.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavan juhlaviikon teemaa “Ystävyys ja sosiaalinen hyvinvointi” käsitellään yliopistoyhteisössä muun muassa Sateenkaarevaa historianhavinaa -näyttelyssä sekä kahdessa ajankohtaisessa keskustelutilaisuudessa.
Jyväskylän yliopistossa valmistunut väitöstutkimus käsittelee valon ja aineen kvanttimekaanisen vuorovaikutuksen teoriaa ja sen mahdollistamia teknologioita.
Suomen Kotiseutuliitto ja Jyväskylän yliopisto onnittelevat lämpimästi Janne Vilkunaa, joka jättää työnsä museologian professorina, ja julkaisevat hänen ansiokkaan uransa kunniaksi teoksen Maassa, puussa ja ilmassa.
Tutkijoiden yötä vietetään tänä vuonna livenä Jyväskylän yliopistolla pe 30.9. huikean ohjelman kera. Tutkijoiden yö on koko perheen tiedetapahtuma, jossa tutkijat ympäri Eurooppaa avaavat ovensa kaikille tiedonjanoisille.