Janne Vilkunan juhlakirja "Maassa, puussa ja ilmassa" julkistettiin

Artikkeleissa kerrotaan kotiseututyöstä sen alkujuurilta aina nykyilmentymiin saakka. Kirjassa kerrotaan esineistä, jotka kertovat jotain olennaista meistä ihmisinä, miten linnavuoren rinteen jäädytyskoe liittyy arkeologiaan ja Ural-moottoripyörä museologiaan.
Keski-Suomen historian kautta siirrytään yliopistolaitoksen vaiheisiin ja opitaan, millaiseksi “kyynärpäiden käyttäjien, selkään puukottajien ja tiedepoliittisten kähmijöiden pesäksi” yliopisto 1700-luvulla Turussa muodostui.
Kollegat kertovat lisäksi Jyväskylän yliopiston museologian oppiaineen kehityksestä ja Janne Vilkunan roolista siinä.
Vilkuna on toiminut Kotiseutuliiton puheenjohtajana vuodesta 2013 alkaen ja sitä ennen varapuheenjohtajana sekä valtuuston asiantuntijajäsenenä.
Kirjan ideana on toimia Janne Vilkunan ystävien ja läheisten kirjallisena kukkakimppuna. Kimppu on värikäs, ja sen sitoo yhteen rakkaus yhteisiä juuriamme kohtaan.
Kirjaa on mahdollista tilata painettuna ja se on saatavissa myös sähköisenä versiona.
Kirjatilaukset: kotiseutuliitto.fi/kauppa
Kirjan sähköinen PDF-versio: bit.ly/JanneVilkunanjuhlakirja
Kirja on luettavissa myös Jyväskylän yliopiston julkaisupalvelussa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-68421-5-8
Suomen Kotiseutuliitto on kotiseututyön keskusjärjestö ja yksi maan suurimmista kansalaisjärjestöistä. Kotiseutuliitto vaalii kulttuurin monimuotoisuutta ja kulttuuriperintöä, nostaa esille paikalliskulttuureita, tukee kotiseututyötä sekä vaikuttaa yhteiskunta- ja aluesuunnitteluun. Liiton jäsenistöön kuuluu noin 750 kotiseutu-, kaupunginosa- ja muuta yhdistystä, yli sata kuntaa ja maakuntien liitot. Kotiseutuliiton jäsenkentässä toimii noin 150 000 aktiivista kansalaista.
Lisätietoja:
Helena Lonkila, päätoimittaja, helena.lonkila@jyu.fi, puh. 0408054212
Anna-Maija Halme, toimitussihteeri, anna-maija.halme@kotiseutuliitto.fi, puh. 050 440 9411