Lauri Julkunen tarkastelee Suomen historian alan väitöstutkimuksessaan aiemmin vähälle huomiolle jääneen Yrjö Karilaan (1891–1982) elämää ja toimintaa kristillisen poikakasvatuksen parissa.
Suomalainen musiikkikampus on Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston yhteinen soveltavan taiteen, musiikin koulutuksen ja tutkimuksen yhteisö.
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että vaihdevuosien aikana tapahtuu terveydelle epäedullisia muutoksia, joita liikunta voi auttaa ennaltaehkäisemään.