Jyväskylän yliopiston professori Janne Kotiaho on nimitetty Suomen Luontopaneelin puheenjohtajaksi 1.1.2019 alkaen. Kotiaho seuraa tehtävässä professori Jari Niemelää, joka jätti tehtävän siirryttyään Helsingin yliopiston rehtoriksi.
Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö sr eli KOAS on tehnyt 20 000 euron suuruisen pääomalahjoituksen Jyväskylän yliopistolle. Lahjoituksen luovutti rehtori Keijo Hämäläiselle 18.12.2018 toimitusjohtaja Matti Tanskanen.
Uuden tutkimuksen mukaan startup-yrittäjät, joilla on aiempaa kokemusta yrittäjyydestä ja kansainvälisyydestä, käyttävät mieluiten kehittämislogiikkaa perinteisen suunnittelulogiikan sijaan.
Jyväskylän yliopiston kymmenes, kaikkien tiedekuntien yhteinen maisteri- ja tohtoripromootio järjestetään 24.–26.5.2019. Ilmoittautuminen on avoinna 1.2.2019 asti.
Yhteisöllisen työn tuloksena yliopistollamme on nyt uusi missio ja visio, jotka ohjaavat toimintaamme ja sen kehittämistä seuraavina vuosina. Yliopiston hallitus hyväksyi mission ja vision kokouksessaan 12.12.