Uupuneet isät raportoivat olevansa tyytymättömiä yhteiskuntaan, kokevansa vaikeuksia työn ja perhe-elämän yhdistämisessä, sekä olevansa kuormittuneita jokapäiväisessä lapsiperhearjessa, selviää Jyväskylän yliopiston psykologian tutkimuksesta.
Alakouluikäisten lasten vuorokauden tulisi suositusten mukaan sisältää vähintään tunti reipasta liikuntaa, alle kaksi tuntia passiivista ruutuaikaa ja 9–11 tuntia unta.
Jyväskylän yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että DGA-yhdisteellä on soluihin myönteisiä terveysvaikutuksia, jotka ovat verrattavissa jopa liikunnan aloittamisen vaikutuksiin.
Päijänteellä – Jyväskylän Veneseura ja sen edeltäjät (Jyväskylä: JVS 2021) on ensimmäinen tieteellisin perustein tehty kirja Päijänteen veneilyharrastuksesta. Kirjassa käydään läpi Päijänteen järjestäytyneen veneilyn kaari 1880-luvulta tähän päivään.
Digitalisaation ja tekoälyn merkitys eri toimialoilla sekä yritysmaailmassa että julkisella sektorilla koulutuksessa, sosiaalitoimessa ja terveydenhoidossa on nopeassa kasvussa.