FM Sini Baskin väitöskirjatutkimus hahmottaa suomalaista kasvatustodellisuutta espanjalaisen ajattelijan Miguel de Unamunon (1864–1936) runollisen filosofian kautta.
Jyväskylän yliopiston tietojärjestelmätieteen tutkimus on edelleen Euroopan ehdotonta kärkeä. Yliopisto sijoittui juuri julkaistussa tutkimuslistauksessa maineikkaasti sijalle 3.
JYU avoimessa yliopistossa aikuiskasvatustiedettä ja kauppatieteitä opiskellut Kari Björn kuvaa itseään oppimisaddiktiksi, joka jo 70-luvulla ymmärsi jatkuvan oppimisen merkityksen muuttuvassa työelämässä.
Syksyllä 2021 alkavat Jyväskylän yliopiston englanninkieliset maisteriohjelmat houkuttelivat jälleen ennätysmäärän kansainvälisiä ja kotimaisia hakijoita.
Lähes 60 prosentilla korkeakouluopiskelijoista geneeriset eli yleiset taidot olivat korkeintaan tyydyttävällä tasolla ja noin 40 prosentilla vähintään hyvällä tasolla.
Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen on kutsunut TkT Lauri Kettusen tietotekniikan (laskennallinen tiede ja teknologiset sovellutukset) professoriksi 1.1.2021 alkaen informaatioteknologian tiedekuntaan.
Jyväskylän yliopisto ylitti kirkkaasti tutkintotavoitteensa, sillä yliopistosta valmistui vuonna 2020 yhteensä 3428 tutkintoa: 1843 maisteria, 1407 kandidaattia sekä 173 tohtoria.