Helsingin yliopiston sosiaalitieteet ja Tampereen yliopiston yhteiskuntatutkimus ovat kehittäneet TRY-hankkeen aikana pilottikurssin, joka on tarkoitus ottaa osaksi molempien yliopistojen opiskelijavalintaa keväällä 2020.
Ylemmät johtajat kokevat työuupumuksen hyvin arkaluontoisena ja henkilökohtaisena asiana, eikä siitä juuri puhuta ääneen työyhteisössä. Esimiehen tuella on suuri merkitys ongelman syntymisessä ja ratkaisussa.
Syksyllä 2019 julkaistut valintaperusteet ovat voimassa kolmen vuoden ajan. Uutta valintaperusteissa on mm. se, että yhä useampi saa nyt tutkinto-opiskelupaikan avoimen väylän kautta.
50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Kokkolan Halpa-Halli Oy on lahjoittanut Kokkolan yliopistokeskus Chydeniukselle kolmevuotisen rahalahjoituksen. Keski-Pohjanmaan tiede- ja korkeakoulusäätiö käyttää varat yliopistokeskuksen tutkimustoiminnan tukemiseen.
Jyväskylän yliopistoon saadaan syyskuun alkuun mennessä noin 150 uutta unisex-WC:tä, kun useimmat yksittäiset WC:t muutetaan kaikkien käyttöön ympäri kampusta.
Kävelyn mukauttaminen toimintakyvyn heikentyessä esimerkiksi kävelyn tauottamisella, liikkumalla hitaammin tai käyttämällä apuvälineitä tukee iäkkäiden ihmisten ulkona liikkumista.
Jyväskylän yliopisto oli jälleen mukana ns. Shanghain listan yliopistovertailussa (Academic Ranking of World Universities ARWU), jossa se sijoittuu välille 501-600. Viimevuotinen sijoitus oli välillä 601-700.