Jyväskylän yliopiston Nanotiedekeskus (NSC) sai tutkimustyöstään hyvät arviot kansainväliseltä arviontipaneelilta. Arvioiden mukaan Nanotiedekeskuksen kaikki tutkimusalat ovat erinomaisia ja omaavat mahdollisuuden merkittäviin uusiin löytöihin.
Jyväskylän yliopiston tietojärjestelmätieteen professori Mikko Siponen valittiin uudeksi jäseneksi Matemaattis-luonnontieteellinen osastoon. Siponen on myös liiketaloustieteellisillä erityisaloilla julkaisuiltaan toiseksi näkyvin professori Suomessa.
EBEN Suomi ry (European Business Ethics Network) järjestämässä kilpailussa palkittaan vuosittain paras yritys- ja organisaatioetiikkaan liittyvä opinnäytetyö. Tänä vuonna palkinto myönnettiin Jyväskylän yliopiston opiskelijalle.
Uudet lukijakeskeiset kertomuksen teoriat auttavat ymmärtämään, miten ja miksi herätämme mediassa kohtaamamme keinotekoiset olennot henkiin ja punomme ne osaksi jokapäiväistä ajatteluamme.
Rekkamiesten työtä leimaavat työrytmin ja työn ulkopuolisen elämän eritahtisuus sekä työn sisäisten aikataulujen törmäykset ja häiriöt. Lisäksi työn kaventunut autonomia on pakottanut rekkamiehet rakentamaan ammatillisen maskuliinisuutensa uudestaan.
Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt rahoituksen 33 uudelle tutkijatohtorille ja 20 uudelle akatemiatutkijalle. Jyväskylän yliopistosta rahoituksen sai yksi akatemiatutkija ja kolme tutkijatohtoria.
Tuore tutkimus osoittaa, että DNA-nanorakenteet voivat toimia pH-arvoon reagoivina molekyylikuljettimina. DNA-molekyyleistä rakennettu laite, nanokapseli, voi avata uusia mahdollisuuksia lääkeaineiden kuljetukseen elimistössä.