Työelämän teknologisoituminen nostaa työn intensiteettiä ja stressaa työntekijöitä, todetaan Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen tutkimushankkeessa. Helpotusta stressille tuovat johdon tuki ja kohtuulliset oppimisvaatimukset.
Kultahiukkasista on löytymässä uusi keino haitallisen kasvihuonekaasun hiilidioksidin (CO2) muokkaamiseen ja käyttämiseen muiden kemikaalien valmistukseen.
Euroopan sosiaalityön tutkimuksen seura on palkinnut artikkelin ‘The contested concept of vulnerability – a literature review’ vuoden 2018 parhaana eurooppalaisena sosiaalityön tutkimuksen julkaisuna.
Hyvinvointivaltion periaatteisiin kuuluu, että kaikki saavat apua ja hoivaa tasapuolisesti. Kotona-asuvien vanhusten apua kartoittanut tutkimus osoittaa, ettei hyvinvointivaltio onnistu lunastamaan lupaustaan.
Kaikkia aivoissamme tapahtuvia oppimiseen liittyviä mekanismeja ei vielä tunneta. Tutkijat ovat nyt onnistuneet havaitsemaan lyhytkestoiseen oppimiseen liittyviä muutoksia aivoaktiivisuudessa.
Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt Jyväskylän yliopiston akatemiatutkija Matti Jalasvuoren tutkimusryhmälle 255 000 euron avustuksen geeninsiirtotutkimuksiin.
Epävarmuus omasta identiteetistä on yleistä nuorten aikuisten keskuudessa. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan selkeä identiteetti on yhteydessä parempaan hyvinvointiin, varallisuuteen ja digilaitteiden käyttöön.
Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Jyväskylän yliopistolle 446 000 euroa kieli- ja sisältöopintoja integroivan suomenkielisen koulutusmallin kehittämiseen.
Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksella työskentelevä tutkijatohtori Ruben de Groote on saanut kaksivuotisen Marie Curie Individual Fellowship -rahoituksen (MSCA-IF) fysiikan alan tutkimukseen.