Tuoreen tutkimuksen mukaan jo kerran viikossa tehty voimaharjoittelu kuntosalilla on hyödyllistä yli 65-vuotiaiden terveydelle. Hyödyt näkyivät veriarvojen, lihasvoiman ja henkisen hyvinvoinnin paranemisena.
Toinen reitti yliopistoon -hankkeen koordinaatio kiertää kevään 2019 aikana hankkeessa toimivissa yliopistoissa tapaamassa hanketoimijoita sekä opiskelijavalinnoista vastaavia tahoja.
Lukiolaiset voivat jatkossa tutustua korkeakoulumaailmaan opiskelemalla tiettyjä korkea-asteen opintojaksoja. Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto tuo lukioille mahdollisuuden nostaa jo syksyn opintotarjottimille yliopisto-opintojen jaksoja.
”Jokainen sanojaan hakenut ja takellellut, lipsautellut, väärin ymmärretty ja ymmärtänyt, tyhjää ruutua tuijottanut ja sanomisen hetkellä tuppisuuksi jäänyt tietää, että täydellistä kielitaitoa ei ole olemassa”, kirjoittaa suomen kielen ja suomi...
Yle Turku haastatteli opopäivillä 7.2.2019 Toinen reitti yliopistoon -hankkeen projektipäällikkö Paula Savelaa sekä Suomen opinto-ohjaajat ry:n puheenjohtaja Armi Nurmea, joka on myös TRY:n ohjausryhmän jäsen.