Helmikuussa järjestettiin ELNE:n ensimmäinen Educational Leadership Week (EELW) – verkkofoorumi, jonka pääteemana oli “Oppilaitosten muuntuminen oppimisyhteisöiksi”. Kansainvälinen foorumi sisälsi 30 innostavaa webinaaria monipuolisista aiheista.
Valencian yliopistolla Espanjassa pidettiin huhtikuun lopulla 2024 FORTHEM-yliopistojen rehtorien ja viestintähenkilöstön tapaaminen, joka tarjosi mahdollisuuden keskustella allianssin etenemisestä, haasteista ja tulevaisuuden tavoitteista.
Converiksen uudessa tutkimusaktiviteettiosiossa meriitit saadaan näkyviin monipuolisesti. Valmistuessaan tutkimusaktiviteettiosio korvaa TUTKAn vastaavat toiminnot.
Iina Alho tutki väitöskirjassaan ryhmämuotoisen hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) vaikutuksia ja hyväksyttävyyttä 12–16-vuotiaiden tyypin 1 diabetesta sairastavien nuorten hoidossa.
Nyyti ry järjestää Zoomissa neljän viikon ajan oppimisen haasteita käsitteleviä vertaistuokioita. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan matalalla kynnyksellä!
Opettajan ammatti houkuttelee yhä vähemmän opiskelijoita samalla, kun yhä useampi jättää alan. Samaan aikaan vaatimukset, vastuut ja odotukset opettajan työssä kasvavat.
Liikuntatieteellisen tiedekunnan Tieteen päivä järjestetään keskiviikkona 8.5.2024 Agorassa. Tapahtuman keskipisteessä ovat opiskelijat ja väitöskirjatutkijat, jotka pääsevät päivän aikana esittelemään valmistuvia opinnäytetöitään.