Juoksijoilla on monia syitä olla käyttämättä digitaalisia teknologioita, selviää Jyväskylän yliopiston tutkimuksesta. Ympäristövaikutukset ovat niistä yksi.
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan ja Keski-Suomen Liikunnan yhteinen sparraus on tuottanut kolmen vuoden aikana 15 urheiluseuralle yhteensä 218 000 euroa opetus- ja kulttuuriministeriön seuratoiminnan kehittämistuesta.
FL Juha Ruuskan monitieteisen väitöstutkimuksen kohteena on paljon kansainvälistä kiinnostusta herättänyt yrittäjyyden oppimisympäristö, Tiimiakatemia.