Suomessa liito-orava on takuuvarma keskustelunaihe. Se ei ole varsinainen aarniometsälaji, vaan sopiva elinympäristö saattaa löytyä myös kaupunkimetsistä aivan ihmisten naapurista. Liito-oravia on löytynyt esimerkiksi Jyväskylän, Kuopion ja Tampereen kaupunkialueelta.
Liito-orava esiintyy Euroopan unionissa vain Suomessa ja Virossa. Laji on EU:ssa saanut uhanalaisen lajin luokituksen kannan nopean taantumisen vuoksi.
Urbaaneista cityliitureista uutisoidaan ahkerasti, sillä tiukkojen rauhoitusmääräysten sovittaminen kaavoitukseen tai kaupunkimetsien hoitoon ei ole lasten leikkiä. Toisaalta liito-oravan asuttama metsä on tärkeä turvapaikka monelle muullekin metsälajille. Monimuotoiset lähimetsät edistävät merkittävästi myös ihmisten hyvinvointia.
Liidossa on Kuopion luonnontieteellisen museon tuotantoa. Se on osa Liito-orava-LIFE –hanketta ja sen tuottamiseen on saatu Euroopan unionin LIFE –rahoitusta. Aineiston sisältö heijastelee sen tekijöiden näkemyksiä, eikä Euroopan komissio ole vastuussa aineiston sisältämien tietojen käytöstä.