Alumniesittelyssä Johanna Vesikallio

Lukioikäisenä Johanna Vesikallio haaveili opettajan ammatista. Kun ovet aukesivat Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan yhteiskuntapolitiikkaa, suunnitelmat opettajan urasta unohtuivat pian. Yhteiskunnalliset asiat kiinnostivat Johannaa paljon, niinpä hän aloitti opinnot Jyväskylässä vuonna 1992.
”En tuntenut Jyväskylästä ketään etukäteen, mutta kaupunki oli sopivan kokoinen ja opiskelijoita oli paljon. Sain ystäviä joka puolelta Suomea ja opiskeluajoilta jääneet muutamat läheiset ystävät ovatkin yksi elämäni tärkeimmistä asioista.”
Opiskeluaikoja muistellessaan Johannaa alkaa heti hymyilyttää. – Kyllähän se oli hauskaa! Vaput ja muut juhlinnat haalareissa ystävien kanssa olivat ihan parasta, Johanna kertoo. 1990-luvun alussa Suomessa elettiin lama-aikaa, mutta opiskelijat elivät muutenkin niin vähillä tuloilla, ettei synkkä taloustilanne päässyt paljoakaan vaikuttamaan opiskelijaelämään.
”Eihän sellaista aikaa saa elää kuin kerran!”
Johanna vaihtoi pääaineensa vuoden jälkeen valtio-opiksi. – Se onnistui onneksi helposti, Johanna muistelee. Pitkänä sivuaineena hän opiskeli journalistiikkaa, johon piti hakea opiskeluoikeus erillisen pääsykokeen kautta. Journalistiikan opinnoissa Johannalle tarjoutui mahdollisuus lähteä opiskelemaan EU-asioiden tutkintoa Ranskan Strasbourgiin Erasmus-vaihdon merkeissä. Opiskelu tapahtui ranskaksi ja kesti kokonaisen vuoden.
”Suomi oli vain pari vuotta aiemmin liittynyt Euroopan unioniin ja innostus oli suurta. Lähtiessäni en osannut juuri yhtään ranskaa; opiskeluaika oli aivan hirveän vaikeaa, mutta samaan aikaan myös fantastista.”
Erasmus-vuoden jälkeen Johanna pääsi harjoitteluun Euroopan komissioon ja sieltä sitten toimittajaksi Helsingin Sanomiin, jossa hän työskenteli ulkomaantoimituksessa, verkkotoimituksessa, sunnuntaisivuilla ja Kuukausiliitteessä. Siitä alkoi pitkä työura politiikan toimittajana.
”Tempauduin työelämään, Jyväskylään en enää palannut opiskelemaan.
Seuraavat vuodet Johanna Vesikallio teki toimittajan töitä, kävi Sanomien toimittajakoulun vuosina 2000–2001 ja perusti perheen. Maisterin tutkinto oli pro gradua vaille valmis. – Se alkoi ärsyttämään, Johanna kertoo. Kaverin rohkaisemana hän päätti tehdä tutkinnon loppuun. – Kaverini sanoi, että parempi p***a gradu, kuin ei gradua lainkaan, Johanna nauraa.
”Olisin pärjännyt toimittajan työssä ilmankin tutkintoa, mutta ministeriön virkaan en olisi päässyt. Opintojen keskeneräisyys olisi sulkenut monia ovia jatkossa.”
Toimiessaan STT:n politiikan toimituksen esimiehenä Johanna Vesikalliolla oli vastuullaan politiikan toimituksen johtaminen operatiivisella ja strategisella tasolla. STT:sta hän siirtyi YLE:lle juontajaksi A-studioon, jossa hänen tehtäviinsä kuului viikoittaisen suoran television ajankohtaislähetyksen juontaminen ja sisällön suunnittelu sekä suorien vaalitenttien suunnittelu ja juontaminen.
”Jyväskylässä opetettiin politikan retoriikan analyysiä, joka on ollut työtehtävissäni etu ja hyvä lisä. Samoin kriittisen ajattelun taidoista ja laajojen tietomassojen käsittelyn taidosta on ollut hyötyä.”
Seuraavaksi Johannan työura vei Perheyritysten liittoon viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäälliköksi ja sen jälkeen valtiovarainministeriöön viestintäjohtajaksi. Tällä hetkellä Johanna on Nuorten yrittäjyys ja talous NYT:n toimitusjohtaja.
Johanna haluaa korostaa, ettei opiskelu- tai urapolun tarvitse olla suoraviivainen. Väliin voi mahduttaa erilaisia vaiheita, jotka tuovat jokainen mukanaan osaamista ja kokemuksia. Hän ei pidä termistä ”välivuosi”, joka saa ajan opiskelujen välissä kuulostamaan vähemmän arvokkaalta ajalta.
”Nauttikaa opiskeluvuosista ja olkaa myös itsellenne armollisia! Myös työnteko opiskelujen välillä on merkityksellistä.”