Alumniesittelyssä Sara Ruokola
Milloin valmistuit? Mitä opiskelit?
Valmistuin keväällä 2020. Opiskelin pääaineena suomen kieltä, sivuaineina kirjallisuutta, opettajaopinnot sekä viestintä- ja kauppatieteitä. Valmistuin siis äidinkielen opettajaksi, vaikka en olekaan niitä töitä valmistumisen jälkeen tehnyt.
Mitä teet työksesi? Miten olet päätynyt tähän tehtävään?
Olen viestintäasiantuntijana Maanmittauslaitoksessa. Työtehtäviini kuuluu verkkoviestintää, asiakasviestintää ja tapahtumajärjestämistä. Meitä on reilut 20 henkilöä viestintäyksikössä. Maanmittauslaitoksessa on suunnilleen 1800 työntekijää, eli paljon kaikkea kiinnostavaa tapahtuu ympäri taloa.
Työskentelin valmistumisen jälkeen kulttuurialalla kulttuurituottajana, joka ei ollut ihan oma juttuni. Hain Maanmittauslaitokselle viestintäsuunnittelijaksi alkuvuodesta 2022 ja onnekseni tulin valituksi. Reilun vuoden kuluttua pääsin etenemään viestintäasiantuntijaksi. Työpaikkaa hakiessani en tiennyt Maanmittauslaitoksesta mitään, eli olen saanut todellakin vaikuttua siitä mitä kaikkea meillä tehdään ja kuinka merkittäviä yhteiskunnallisia asioita on meidän vastuullamme.
Mikä on parasta työssäsi? Entä ikävintä?
Parasta työssäni on ehdottomasti työkaverit, merkityksellisyyden tunne ja monipuolisuus. Olen päässyt reilun kolmen vuoden aikana oppimaan valtavasti ja tekemään esim. työnantajakuvaviestintää, uusia verkkosivuja, mediatiedotteita, monenlaisia tapahtumia, sisäistä viestintää ja järjestämään työpajoja. Merkityksellisyyden tunne syntyy mielestäni siitä, että näkee kuinka asiat etenevät ja että työtä arvostetaan. Yksi parhaista asioista on myös se, että pääsen oppimaan paljon esimerkiksi kiinteistöistä ja maanmittauksesta, huoneistoista ja paikkatiedosta. Olen utelias luonne ja uuden oppiminen jaksaa aina innostaa.
Ikävintä työssä on ajoittainen epävarmuus ja se, että välillä viestinnän ammattilaisen näkemystä kyseenalaistetaan. Isossa organisaatiossa on joskus jähmeää ja asiat tuntuvat etenevän hitaasti. Kuitenkin positiiviset puolet työssä lyövät ikävät asiat 100-0. Eikä ole sellaista murhetta ettei sitä voisi työkavereiden ja esihenkilön kanssa käydä läpi.
Millaisia taitoja työsi vaatii? Miten opinnot valmistivat sinua tähän työhön?
Työssäni on tärkeää osata neuvotella, ajatella kriittisesti ja etsiä ratkaisuja. Pitää osata etsiä ja tuottaa tietoa, vetää lankoja yhteen ja organisoida. On tärkeää osata kuunnella ja kohdata ihmiset. Mielestäni työelämässä pitäisi puhua paljon enemmän ihmissuhteista: asiat etenevät parhaiten silloin kun tuntee työkaverinsa. Kannattaa palaverien lomassa ja kahvipöydässä höpötellä muitakin kuin työjuttuja, se ei todellakaan ole mitään hukattua aikaa. Kyseleminen ja kuunteleminen on tärkeää.
Opinnoista sai hyvät lähtökohdat syvälliseen ajatteluun, kriittisyyteen, tiedon etsimiseen ja kohderyhmän huomioimiseen.
Vaikka en työskentele opettajana, opettajaopinnoista on ehdottomasti hyötyä monessa tilanteessa. Esimerkiksi kokousten vetäminen, työpajojen suunnitteleminen ja kohderyhmän ajatteleminen ovat ihan samaa mitä opettajan opinnoissa tehtiin. Kielitieteellisestä koulutuksesta on viestintäalalla tosi paljon hyötyä. Suomen kielen maisterista on vaikka mihin.
Millaisia neuvoja haluaisit antaa tulevaisuuttaan suunnitteleville opiskelijoille?
Askel kerrallaan eteenpäin. Valmistumisen kynnyksellä kannattaa hakea kaikkia työpaikkoja, jotka vähänkin kiinnostavat. Kun yhteen pääsee sisälle, se avaa ovia taas eteenpäin. Harhapoluistakin saa aina jotain hyvää. Työpaikalla kannattaa olla aktiivinen: puhua toiveistaan ääneen ja tarttua tilaisuuksiin. Oppiminen ja kasvaminen jatkuvat todellakin valmistumisen jälkeen. Opiskele sitä mitä kiinnostaa, mutta mieti myös sitä, millaisia töitä voisit haluta tehdä. Ei kannata hieroa gradua loputtomiin, sen arvosanaa ei ole kukaan valmistumisen jälkeen kysynyt.