Alumniesittelyssä Teemu Vuorela
Teemu Vuorela on kotoisin Jyväskylästä. Peruskoulussa ja lukiossa Teemu ei ollut mikään innokas opiskelija ja arvosanat olivat sen mukaiset. – En tykännyt käydä koulussa, Teemu kertoo. Hän treenasi uintia kaksi kertaa päivässä, kilpaili aktiivisesti ja vähälle jäävällä vapaa-ajalla kiinnostus suuntautui tietokoneisiin. Yliopisto-opinnot eivät siis olleet lainkaan mukana Teemun tulevaisuuden suunnitelmissa.
"Lukion todistus ei ollut kovin ihmeellinen, en todellakaan olisi päässyt sillä yliopistoon opiskelemaan."
Lukion jälkeen oli tarkoitus hakea ammattikorkeakouluun, mutta äitinsä innostamana Teemu päätti osallistua yliopiston tietojärjestelmätieteen pääsykokeisiin. Pääsykokeet menivät hyvin ja Teemu sai opiskelupaikan. Niinpä Teemu aloitti tietojärjestelmätieteen opinnot Informaatioteknologian tiedekunnassa.
”Pääsykoe oli mun mielestä tosi helppo! Mä oon niin nörtti, että olin vapaa-ajalla käytännössä opiskellut niitä juttuja. Kun tieto opiskelupaikasta tuli, ei äiti uskonut sitä todeksi, ennen kuin näki hyväksymiskirjeen.”
Yllättävä innostus opiskeluun
Yliopistossa Teemua odotti kaksi suurta yllätystä. Ensimmäinen oli opintojen monipuolisuus. Tietojärjestelmätieteen ohella hän sai valita laajasti muitakin opintoja. – Olin tosi kiinnostunut kauppatieteistä. Opiskelin rahoitusta, sijoittamista, markkinointia ja neuvottelutaitoja. Oon ehkä 40 % IT:tä ja 60 % kauppista, Teemu kuvailee.
”Näistä kaikista opinnoista on ollut suuri etu mun nykyisellä uralla. Opin myös huolehtimaan mun taloudesta opintojen aikana.”
Toinen yllätys oli, että nuori mies, joka oli aiemmin inhonnut koulunkäyntiä, innostui yhtäkkiä opiskelusta. – Diggasin, Teemu toteaa napakasti.
Suurin syy siihen, ettei koulunkäynti aiemmin maistunut, oli Teemun halu opiskella itsenäisesti. Kahdesti päivässä treenaavana urheilijana hänen aikansa oli rajallista.
– Varsinkin kun olin jatkuvasti niin hapoilla, ettei opiskelusta jaksanut innostua. Ja sitten kun opiskelin, halusin tehdä sen supertehokkaasti.
Yliopistossa tämä vihdoin onnistui: pakollisia luentoja oli vain vähän ja itsenäinen työskentely oli aidosti mahdollista. – Se oli ihan parasta, Teemu muistelee.
”Olen nopea lukemaan, niin sen takia suosin itsenäistä opiskelua. Se oli vaan nopeampaa ja tehokkaampaa. Oon hyvä löytämään itse tietoa ja lukee suuria määriä nopeasti. Itsenäinen opiskelu sopii mulle todella hyvin. ”
Projektipäälliköstä yrittäjäksi
Valmistuttuaan kauppatieteiden maisteriksi Teemu työllistyi Viitasaaren Digikeskus Lennättimeen projektipäälliköksi. Kaksivuotisen hankkeen tavoitteena oli edistää Viitasaaren alueen digitalisaation hyödyntämistä. Päivätyön, pitkien työmatkojen ja aktiivisen kilpaurheilun ohella Teemu alkoi tehdä sisältöä sosiaaliseen mediaan. Alkuun hän latasi videoita uinnista ja humoristisista arkikommelluksista.
Viitasaaren hankkeen päätyttyä hän mietti jatkaako projektipäällikön töitä. Hän päätti kokeilla siipiään yrittäjänä. Hän perusti yrityksensä Meemu Oy:n heti, kun Digikeskus-hanke päättyi vuoden 2023 lopussa.
” Ajattelin, jos en nyt kokeile yrittäjyyttä, se jää tekemättä".
Someilmiö ja palkittu tekijä
Nyt Vuorela on noussut yhdeksi Suomen tunnetuimmista somepersoonista. Kilpailuvedet, kamerat ja kaupalliset yhteistyöt muodostavat nyt sujuvan kokonaisuuden, jota tukee vahvasti hänen taustansa kauppatieteiden maisterina: tutkinto on osoittautunut yllättävänkin arvokkaaksi työkalupakiksi uran monella polulla.
Vuorela palkittiin Vuoden tulokkaana Tubeconissa vuonna 2025 ja hän rakentaa aktiivisesti yhteisöä seuraajiensa ympärille.