Jenni Raitoharju

Apulaisprofessori, Informaatioteknologian tiedekunta
Jenni Raitoharju
Julkaistu
4.10.2024

Toimin signaalinkäsittelyn apulaisprofessorina Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnassa. Suuri osa työstäni on jatko-opiskelijoiden ja gradun tekijöiden ohjaamista sekä tutkimustyötä, ja välillä myös opetan. Se vie yllättävän paljon aikaa, varsinkin jos teen kurssin materiaalit itse!  

Työssä alallani parasta on vaihtelevuus. Pystyn tekemään välillä haastavia, hyvinkin teoreettisia ja matemaattisia tehtäviä ja välillä aivan muunlaisia asioita. Olen tutkijana päässyt esimerkiksi esittämään mereen hukkuvaa, kun keräsimme dataa meripelastusdroonille. Ympäristöseurannan tehtävissä taas keräsin näytteitä joen pohjasta.  

En olisi ikinä uskonut mihin kaikkeen pääsisin urallani tutustumaan. Vaihtelevat tehtävät tekevät työstä innostavaa. Niiden ansiosta on oman alan sisälläkin mahdollista kokea ihan uusia juttuja.  

Työpaikat toivat Jyväskylään sattumalta  

Uravalintani ovat olleet jossain määrin sattumien summaa. Lukion jälkeen matemaattisen puolen menestys vei minut Tampereen teknilliseen yliopistoon. Vaihdoin pääainetta muutaman kerran ennen kuin kesätyön kautta huomasin koneoppimistutkimuksen kiinnostavan.   

Tein väitöskirjani parvioptimointimenetelmistä ja osallistuin siinä sivussa erilaisiin projekteihin, joiden kautta tutustuin monipuolisesti koneoppimismenetelmiin ja -sovelluksiin. Sivuprojektien kautta tutustuin myös ympäristönseurantaan ja mielestäni koneoppimissovelluksilla oli paljon kehityspotentiaalia sillä saralla, joten väiteltyäni hain aiheeseen liittyen akatemiatutkijatohtorin rahoitusta. Sen saatuani siirryin kolmeksi vuodeksi Suomen ympäristökeskukselle Jyväskylään.   

Projektini ympäristökeskuksella lähestyessä loppuaan oli Jyväskylän yliopistossa sopivasti auki nykyinen työpaikkani. Päädyin tänne tietämättä juurikaan mitään etukäteen, sillä en ollut esimerkiksi opiskellut itse Jyväskylän yliopistossa. Olen kuitenkin viihtynyt täällä hyvin! Koen, että täällä minuun luotetaan ja mielipiteitäni arvostetaan.  

Työmatkat sujuvat äänikirjoja kuunnellessa  

En asu itse Jyväskylässä vaan teen töitä suurimmaksi osaksi etänä - yliopistolla käyn kerran tai pari viikossa. Työhöni kuuluu paljon tietokonetyöskentelyä ja muuta, mitä voin tehdä kotoa käsin. Järjestely sopii hyvin omaan tilanteeseeni. Työmatkatkin sujuvat mukavasti, kun voin samalla kuunnella äänikirjoja.   

Ainoastaan uusiin ihmisiin tutustuminen saattaisi olla helpompaa paikan päällä. Olen oppinut tuntemaan osan kollegoistani, mutta luulen, että esimerkiksi kahvitauoilla oppisin tuntemaan myös heitä, joiden kanssa en työskentele yhdessä. Siksi ajattelen, että on todella tärkeää järjestää tutustumispäiviä ja yhdessä tekemistä, jotta henkilöstö pystyy tutustumaan toisiinsa.