Kun tiede ja liike kuljettavat eteenpäin – Tiina Föhrin uratarina

Tiina Föhr työskentelee liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkijatohtorina sekä projektipäällikkönä Jyväskylän yliopiston ja Keski-Suomen hyvinvointialueen yhteisessä BioRecall-hankkeessa.
Tiina Föhr
Julkaistu
9.6.2026

Polkuni liikuntalääketieteeseen tuntui oikealta jo varhain. Olen pohjakoulutukseltani fysioterapeutti, ja jo opintojeni aikana minulle oli selvää, että haluan syventyä liikuntalääketieteeseen. Yksi asia johti toiseen, ja vuonna 2009 aloitin liikuntalääketieteen maisteriopinnot Jyväskylän yliopistossa. Akateeminen maailma veti puoleensa, ja pian löysin itseni työskentelemässä opintojen ohella erilaisten tutkimusten teknisenä avustajana.

Valmistumiseni jälkeen, vuonna 2012, aloitin väitöskirjatutkijana Urho Kujalan ohjauksessa. Väitöskirjassani tarkastelin vapaa-ajan liikunnan ja työpäivien aikaisen stressin välistä yhteyttä erityisesti sykevälivaihtelun näkökulmasta. Väittelin vuonna 2016, jonka jälkeen vietin useamman vuoden vanhempainvapaalla.

Uusi näköalapaikka tutkimuksen ja terveydenhuollon rajapintaan

Palasin tutkimuksen pariin vuonna 2020 postdoc-tutkijana Elina Sillanpään tutkimusryhmään. Uusi käänne urallani tapahtui vuonna 2023, kun aloitin työskentelyn BioRecall-hankkeessa. Hankkeen parissa saan olla aitiopaikalla toteuttamassa ja kehittämässä tutkimusyhteistyötä yliopiston ja hyvinvointialueen välillä. Työpäiväni täyttyvät merkityksellisyydestä, vaihtelevista työtehtävistä, uuden oppimisesta sekä joustavasta työnteosta. Samalla tilaa jää myös omalle työhyvinvointiin liittyvälle tutkimukselleni.

BioRecall-hankkeessa keräämme elämäntapa-, terveys- ja elinympäristötietoja Keski-Suomen biopankkirekisteriin kuuluvilta henkilöiltä. Tavoitteenamme on kerätä lisää biopankkisuostumuksia ja kasvattaa mahdollisten vastaajien joukkoa.

Liikunta arjen tasapainottajana

Päiväni alkaa ja päättyy yleensä liikkumalla: taitan työmatkat pyörällä tai juosten, tai vähintään vien ja haen lapset hoidosta lihasvoimin. Jyväskylän kompakti rakenne ja sopivan lyhyet etäisyydet mahdollistavat tämän. Näin vapaa-aikaa jää myös mahdollisimman paljon perheen kanssa vietettäväksi. Aamuinen liikunta ja raitis ilma virittävät työpäivään, ja vastaavasti liike työpäivän jälkeen auttaa irrottautumaan työasioista.