Opettajan kannustava kommentti lukion liikuntatunnilla sai minut hakemaan liikunnan opettajan opintoihin
Matkani nykyisten opintojeni pariin ei ollut suoraviivainen. Aluksi aloitin luokanopettajan opinnot Jyväskylän yliopistossa, mutta jotain puuttui. Kiinnostukseni liikunnanopettajan koulutukseen ei kadonnut, ja lopulta päätin hakea uudelleen Jyväskylän yliopiston liikunnan aineen- ja luokanopettajakoulutukseen (LiikLo). Onnekseni minut hyväksyttiin ohjelmaan, ja nyt tunnen vihdoin olevani oikeassa paikassa.
Sain ajatuksen opettajuudesta lukion liikuntatunnilla. Liikunnan opettajani tokaisi hieman huumorisävytteisesti: ”Olen jäämässä eläkkeelle muutaman vuoden kuluttua, olisit hyvä opettaja, joten tulepa tilalleni.” Vastasin harkitsevani ja jätin asian hautumaan.
Olin haaveillut yliopistossa opiskelusta ja lukion päätyttyä halusin kokeilla jotain uutta
Yhtäkkiä tajusin, että lukio lähenee kovaa vauhtia loppuaan ja piti alkaa miettiä tulevaisuutta. Kahlasin opintopolkua, enkä millään meinannut löytää itselle sopivaa opiskelupaikkaa. Tiesin vain, että yliopistossa opiskelusta olin haaveillut jo pienestä pitäen.
Kavereiden valmistuttua, jäin jatkamaan lukio-opintoja, jotka olin suunnitellut käyväni 3,5 vuoteen. Syksyn tullessa, tutut haihtuivat pienestä Kainuun kunnasta kohti jatko-opintojaan. Päätin, että minäkin haluan kokeilla jotain uutta.
Muistiini tuli lukion liikunnanopettajan sanat. Olin kuvitellut, että opiskelisin jotain muuta, mutta toisaalta olinhan valmentanut nuoria jo useamman vuoden ajan, harrastanut liikuntaa aktiivisesti ja pitänyt kasvattajan roolista.
Armeijan aikana ymmärsin, että haluan opettaa
Muutaman viikon pähkäilyn jälkeen löysinkin itseni Lapista, odottamassa armeijan alkua. Muutin Rovaniemelle ja vietin siellä reilun vuoden verran armeijan lomassa. En päässyt totuutta karkuun, vaan minun oli edelleen tehtävä päätös, minne lähtisin opiskelemaan.
Muistiini tuli lukion liikunnanopettajan sanat. Olin kuvitellut, että opiskelisin jotain muuta, mutta toisaalta olinhan valmentanut nuoria jo useamman vuoden ajan, harrastanut liikuntaa aktiivisesti ja pitänyt kasvattajan roolista.
Otin ensimmäisen askeleen kohti opettajuutta luokanopettajan opinnoissa
Armeijasta kotiuduttua päätin lopullisesti, että minusta tulee liikunnanopettaja. Hain kevään yhteishaussa 2023 pääsykoevalinnalla Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan liikuntapedagogiikkaa, toisena vaihtoehtona oli luokanopettajan opinnot. Keräsin hieman kokemusta yksittäisillä sijaisuuksilla ja kävin tekemässä pääsykokeet, joiden tuloksia jäin odottamaan.
Olin kesän töissä apteekissa. Viimein se päivä koitti. Kahvitauolla vilkaisin opintopolkua ja pääsin työkavereiden kanssa tuulettamaan koulupaikastani luokanopettajaksi.
Aloitin syksyllä ja opinnot sujuivat hyvin. Talven mittaan alkoi tuntua oudolta. Nautin Jyväskylässä olosta, sain kavereita ja elämä muutenkin hymyili. Jotain kuitenkin puuttui. Huomasin kevään koittaessa, käytyäni soveltavan liikunnan -kurssin, että haikailin edelleen liikunnanopettajan opintojen perään. Päätin kokeilla uudestaan.
Liikunnan aineen- ja luokanopettajakoulutus oli lopulta oikea valinta minulle
Kävin pääsykokeissa, tällä kertaa onnisti. Sain hyväksiluettua kaikki aiemmat opintoni, kun pääsin liikunnan aineenopettaja- ja luokanopettajakoulutukseen (LiikLo).
Viime vuosina tieni on kuljettanut minut ympäri Suomea, ja nyt polkuni kohtaavat täällä.