Kartta oppimisen tuen johtamiseen – vertaisia, välineitä ja näkökulmia
Koulutuksen kuvaus
Jamkin ammatillisen opettajakorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston Koulutusjohtamisen instituutin koulutuksessa yhdistyy kahden vahvan toimijan osaaminen – saat käyttöösi näkökulmat varhaiskasvatuksesta korkeakoulutasolle.
Koulutuksessa tarkastellaan, miten oppimisen tukea toteutetaan eri koulutusasteilla ja miten sitä käytännössä johdetaan eri oppilaitoksissa. Keskustelevassa koulutuksessa verkostoidut muiden esihenkilöiden kanssa ja kehität yhdessä oppimisen tuen johtamisen käytänteitä.
Koulutuksessa rakennat työkalun, jonka avulla työstät kehittämiskartan oppimisen tuen johtamiseen omassa organisaatiossasi, oppilaitoksessasi, yhteisössäsi tai yksikössäsi.
Tule mukaan oppijan polun äärelle, verkostoitumaan ja kehittämään yhdessä!
Kokoa oma alueryhmäsi eri koulutusasteilta, niin voimme järjestää teille oman kokonaisuuden paikan päällä toivomanne aikataulun mukaan.
Sisällöt
- Kokonaiskuva oppimisen tuen uudistuksesta eri koulutusasteilla
- Resurssit, prosessit ja osaaminen oppimisen tuen johtamisessa
- Oppimista tukevan toimintakulttuurin johtaminen
- Oppimisen moninaisuus, osallisuus ja toimijuus – käsitteistä konkretiaan
- Oppimisen tuen vaikuttavuus
Kohderyhmä
Oppilaitoksen/yksikön rehtorit ja apulaisrehtorit, johtajat, päälliköt ja muut oppimisen tuesta vastaavat henkilöt.
Toteutus
Koulutus voidaan toteuttaa tilaajan organisaatiossa tai alueella, jolloin sisältöjä ja aikatauluja voidaan muokata alueen ja organisaation omaan tarpeeseen.
Opinnot ovat tunnistettavissa osana koulutusjohtamisen perus- tai aineopintoja Koulutusjohtamisen instituutissa.