Hakukelpoisuusvaatimukset
Olet hakukelpoinen, jos olet suorittanut tai suorittamassa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan nykyisen (tai aikaisemman) opetussuunnitelman mukaiset opinnot.
Terveystieteiden kandidaatti- ja maisteriohjelman avoimen väylään vaadittavat väyläopinnot:
- Terveystieteiden (27 op) tai gerontologian (25 op) perusopintokokonaisuus
- LTKY1015 Johdatus tieteelliseen toimintaan liikunta- ja terveystieteissä (4 op)
- XKV0201 Kirjoitusviestinnän perusteet (3 op)
Huom. Gerontologian perusopintokokonaisuus (25 op) tuottaa hakukelpoisuuden ainoastaan gerontologian ja kansanterveyden opintosuuntaan.
Numeerisesti arvioitujen opintojen painotetun keskiarvon tulee olla vähintään 3 (hyvä). Vaaditut opinnot tulee olla suoritettu ja opintokokonaisuudet koottu ja arvioitu siten, että niitä koskevat liitteet on mahdollista toimittaa 31.5.2027 mennessä.
Hakija ei voi tulla valituksi, mikäli hän on jo suorittanut alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon. Korkeakoulututkinnon suorittaneet voivat hakea terveystieteiden maisteriohjelmiin korkeakoulujen toisessa yhteishaussa hakukelpoisuusvaatimukset huomioiden.
Mikäli viestintä- ja kieliopintoja ei ole suoritettu Jyväskylän yliopiston opintovaatimusten mukaan, tulee niistä hakea Jyväskylän yliopiston Monikielisen akateemisen viestinnän keskukselta (Movi) korvaavuuslausunto, joka tulee liittää hakemuksen liitteeksi.
Lue lisätietoja avoimen väylän opinnoista ja tarkat terveystieteiden kandidaatti- ja maisteriohjelman avoimen väyän vaatimukset.
Tarkemmat edellytykset valituksi tulemiselle kerrotaan kohdassa: ”Valintatavat”
Lisäksi sinulta edellytetään
Hakijalle ei myönnetä uudelleen samaa tutkintoon johtavaa opiskeluoikeutta, joka hänellä jo on Jyväskylän yliopistossa.
Hyväksyä voidaan vain ne hakijat, joilla ei ole aktiivista tutkinnonsuoritusoikeutta Jyväskylän yliopistossa hakuajan päättymispäivänä.
Valintaperustekuvaus
Terveystieteiden kandidaatti- ja maisteriohjelmaan valitaan avoimen väylän kautta 6 uutta opiskelijaa. Valinnan edellytyksenä on hakukelpoisuusvaatimuksissa mainittujen opintojen suorittaminen 31.5.2027 mennessä. Avoimen väylän kautta haettaessa hakijalla ei tarvitse olla ylioppilastutkintoa tai muuta korkeakoulukelpoisuuden antavaa toisen asteen tutkintoa.
Aloituspaikat jaetaan liikuntalääketieteen, terveyden edistämisen sekä gerontologian ja kansanterveyden opintosuuntiin seuraavasti:
| Opintosuunta | Aloituspaikat |
|---|
| Liikuntalääketiede | 2 |
| Terveyden edistäminen | 2 |
| Gerontologia ja kansanterveys | 2 |
Voit hakea yhteen tai useampaan opintosuuntaan. Mikäli haet yhteen opintosuuntaan, hakemuksesi käsitellään vain kyseisen opintosuunnan valintajonossa.
Mikäli haet useampaan kuin yhteen opintosuuntaan, valintajonojen käsittelyjärjestys on seuraava:
- Liikuntalääketiede
- Terveyden edistäminen
- Gerontologia ja kansanterveys
Jos haet useampaan kuin yhteen opintosuuntaan, et voi itse esittää toivetta opintosuuntien valintajonojen käsittelyjärjestyksestä. Tullessasi hyväksytyksi tutkinto-ohjelmaan, tulet valituksi siihen opintosuuntaan, joka on ylempänä käsittelyjärjestyksessä ja jossa pisteesi riittävät hyväksytyksi tulemiseen.
Myönnettävä opiskeluoikeus
Jos sinut valitaan, saat oikeuden suorittaa terveystieteiden kandidaatti- ja maisteri tutkinnot terveystieteiden kandidaatti- ja maisteriohjelmassa liikuntalääketieteen, terveyden edistämisen tai gerontologian ja kansanterveyden opintosuunnassa.
Voit ottaa vastaan samana lukukautena alkavasta koulutuksesta vain yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan.
Jos otat vastaan tämän opiskelupaikan, aiemmat saman tai alemman tasoisiin korkeakoulututkintoihin liittyvät opiskeluoikeutesi päättyvät. Lisätietoja yhden opiskeluoikeuden säännöstä.