Trace -tutkimusryhmä

Kuva Trace tutkimusryhmästä

Sisällysluettelo

Tutkimusryhmän tyyppi
Tutkimusryhmä
Tutkimuksen painoala
Oppiminen, opetus ja vuorovaikutus
Tutkimusalueet
JYU.Well
Kasvatustieteiden tutkimusalueet
Lapsuus ja perhe
Koulutus, opetus ja interventiot
Lapset, perheet ja sosiaalinen kestävyys
Tiedekunta
Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta
Osasto
Kasvatustieteiden laitos

Tutkimusryhmän kuvaus

Tutkimuksemme keskittyy varhaiskasvatuksen ja esi-ja alkuopetuksen institutionaalisiin  käytäntöihin ja rakenteisiin, sekä lasten, ammattilaisten ja perheiden kokemuksiin. Ryhmällämme on vahvaa osaamista laadullisesta pitkittäistutkimuksesta, etnografisesta menetelmästä sekä pienten lasten tutkimisesta lapsia osallistavin menetelmin. Olemme myös kirjoittaneet pienten lasten tutkimukseen liittyvistä eettisistä kysymyksistä. Tutkimuksessamme hyödynnämme teoreettisia linssejä monitieteisen lapsuudentutkimuksen alueelta ja relationaalisen tilan teorioista. 

Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessamme olemme käsitelleet lasten varhaiskasvatuspolkuihin liittyviä siirtymiä (Trace in ECEC, 2019-2024). Hankkeeseen liittyy yhteistyötä viiden maan tutkijaryhmien kanssa (Uusi-Seelanti, Australia, UK/Skotlanti, Brasilia, USA), ISSEET - International study of social emotional early transitions- hankkeessa. 

Tutkimustyö jatkuu edelleen SchoolTrace -hankkeessa ja aineistonkeruulla, joka jatkaa Trace in ECEC -hankkeessa aloitettua lasten ja ryhmien seurantaa alkuopetuksessa. 

Blogimme: siirtymäpoluilla 

Instagram @siirtymapolut

Ei tuloksia.

Julkaisut

Julkaisu
2019
Saatavilla Open Access kautta
Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka. II, Tutkimuseettisestä sääntelystä elettyyn kohtaamiseen. Nuorisotutkimusverkoston julkaisuja. Nuorisotutkimusverkosto; Nuorisotutkimusseura ry.
Rutanen, Niina
Vehkalahti, Kaisa
Julkaisu
2019
Policy and Pedagogy with Under-three Year Olds: Cross-disciplinary Insights and Innovations. Springer.
Gradovski, Mikhail
Eriksen Ødegaard, Elin
Rutanen, Niina
Sumsion, Jennifer
Mika, Carl
White, E. Jayne
Julkaisu
2017
Valloittava varhaiskasvatus. Vastapaino.
Eerola-Pennanen, Paula
Vuorisalo, Mari
Raittila, Raija
Julkaisu
2017
Tutkimushaastattelun käsikirja. Vastapaino; Tallinna Raamatutrükikoja OÜ.
Raittila, Raija
Vuorisalo, Mari
Rutanen, Niina

Avustajat ja graduntekijät

Tutkimusavustajia ja maisteriopiskelijoita 2022: Hele Marjasalo, Hanna Nieminen, Maija-Leena Tuomela, Hanna Malinen. 

Avustajia ennen 2022: Kati Laaksonen, Milla Tuikka, Sari Toivonen, Eveliina Varis, Juulia Ylikoski, Emilia Sviili, Lea Yliniskala, Lotta Saariluoma, Roosa Karvinen, Sanni Kolsi, Sari Leskinen. 

Tutkimusavustajia ja maisteriopiskelijoita SchoolTrace hankkeessa: vuonna 2022 Veera Kuumola, Eveliina Leppä, Anni-Elina Peltokangas ja Venla Lahtinen; Vuonna 2023 Maija Simonen, Salla Mäntyniemi, Sini Heikkilä ja Silja Kastinen. 

Hankkeen KV ohjausryhmässä: 

Jayne White, Professori, University of Canterbury, New Zealand 

Helen Marwick, Yliopistonlehtori, University of Strathclyde, Scotland (k. 2021) 

Maritta Hännikäinen, Professori Emerita, Jyväskylän yliopisto (k. 2021) 

Lasse Lipponen, Professori, Helsingin yliopisto 

Osahankkeiden ohjausryhmissä: 

Eija Sevon, Apulaisprofessori, Jyväskylän yliopisto 

Johanna Kiili, Apulaisprofessori, Jyväskylän yliopisto 

Maiju Paananen, Apulaisprofessori, Tampereen yliopisto 

Tutkimusryhmä