17.1.2020: Paremmat ensiaskeleet tukevat ohjelmistokehitysprojektin onnistumista (Merikoski)
Jyväskylän yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa mallinnettiin projektin käynnistämisprosessi ja tunnistettiin siihen liittyviä haasteita. Tuloksena syntyi projektin käynnistämismalli, jonka avulla ohjelmistotoimittaja saa ohjattua projektin onnistumista kohti alusta alkaen.
– Malli kokoaa yhteen ne tehtävät, joiden avulla projektille saadaan luotua onnistumisen edellytykset käynnistämisvaiheen aikana, FM Helena Merikoski kertoo väitöstyönsä tuloksista.
Kehitetty malli tarjoaa työkalun toimittajayrityksille projektitoiminnan prosessien ja toimintatapojen kehittämiseen. Tutkimus vahvistaa myös käsitystä käynnistysvaiheen merkityksestä projektin onnistumiselle ja korostaa tutkimuksissa aiemmin vähälle huomiolle jäänyttä toimittajayritysten näkökulmaa.
Onnistumisen eteen on tehtävä töitä
Ohjelmistokehitysprojektien onnistumisessa on edelleen haasteita ja aiheeseen liittyvää tutkimusta tarvitaan myös jatkossa. Väitöstutkimuksen tulokset tarjoavat kuitenkin hyötyjä ohjelmistoliiketoimintaan keskittyneille yrityksille. Projektien onnistuessa hyötyvät myös asiakkaat.
– Ohjelmistoprojektin käynnistämisvaiheessa tulisi huomioida projektin eri osapuolten erilaiset näkökulmat ja tavoitteet sekä luoda projektiin osallistuville yhteinen tavoitetila projektin toteuttamiselle, Merikoski summaa.
– Tällä tavoin voidaan edistää niin projektien onnistumista kuin projekteihin liittyvien toimintatapojen, menetelmien ja työkalujen kehittämistä sekä ennen kaikkea kääntää ohjelmistokehitysprojektien maine epäonnistujista onnistujiin.
FM Helena Merikosken tietojärjestelmätieteen väitöskirjan "How to start a software development project in a customer-supplier context: the supplier’s viewpoint" tarkastustilaisuus järjestetään perjantaina 17. tammikuuta Agora-rakennuksen Lea Pulkkisen salissa. Vastaväittäjänä toimii professori Miia Martinsuo (Tampereen yliopisto) ja kustoksena professori Mikko Siponen (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.
Lisätietoja:
Helena Merikoski, helena.merikoski@gmail.com, puh. 0407503584
Tiedottaja Kirke Hassinen, viestinta@jyu.fi, +358 40 024 7458
FM Helena Merikoski (s. 1981, Pielavesi) kirjoitti ylioppilaaksi Pieksämäen lukiosta vuonna 2000. Hän valmistui vuonna 2006 tradenomiksi Mikkelin ammattikorkeakoulusta ja vuonna 2010 filosofian maisteriksi tietojenkäsittelytieteen alalta Itä-Suomen yliopistosta. Valmistumisensa jälkeen hän on toiminut nuorempana tutkijana Itä-Suomen yliopistossa sekä suunnittelukoordinaattorina Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essotessa. Nykyisin Merikoski työskentelee digitaalisen talouden tutkimuspäällikkönä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa (XAMK), Mikkelissä.
Teos on julkaistu sarjassa JYU Dissertations numerona 166, 71 s., Jyväskylä 2020, ISSN 2489-9003, ISBN 978-951-39-8032-0 (PDF). Linkki väitöskirjaan: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8032-0