17.3.2023: Tutkimus avaa näkökulmia luokan ymmärtämiseen kirjailijoiden työssä (Roiha)

FM Taija Roihan kirjallisuussosiologinen väitöskirja avaa näkökulmia yhteiskuntaluokan empiiriseen tarkasteluun osana kirjailijoiden työtä. Laadulliseen tutkimukseen osallistui 47 uransa eri vaiheessa olevaa ja erilaisista taustoista tulevaa kirjailijaa, jotka tuottivat tutkimusta varten tekstipohjaista tutkimusaineistoa omista luokkaa, kirjailijantyötä ja kirjailijaksi tulemista koskevista kokemuksistaan.
Kokemuksellisella tasolla luokkatausta ilmenee esimerkiksi varmuutena tai epävarmuutena tavoitella uraa kirjallisuuden parissa. Esimerkiksi usein työväenluokkaiseen taustaan kiinnittyvä kokemus kulttuurisen pääoman puutteesta aiheuttaa monille voimakkaitakin kuulumattomuuden tunteita, mikä hankaloittaa kirjallisuuden kentällä toimimista.
– Osa vastaajista koki, ettei kirjallisuuden maailma ole heille avoin tai että he joutuvat koko ajan kirimään saadakseen parempiosaiset kollegansa kiinni. Ylimääräinen kuorma on monille raskas lisä työhön, joka edellyttää muutoinkin itsensä ja kirjoituksensa alttiiksi asettamista, Roiha toteaa.
Taloudelliset turvaverkot tai niiden puute ovat olennaisesti luokkataustaan liittyvä asia. Ylemmistä luokka-asemista tulevilla kirjailijoilla turvaverkot toimivat tukevana elementtinä, jonka ansiosta monessa mielessä olosuhteiltaan prekaarin ammatin tavoittelu näyttäytyi mahdollisena. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että taloudellinen pääoma myös tunnistetaan resurssiksi kulttuurista pääomaa selkeämmin.
Luokkiin identifioituminen on monille kirjailijoille vaikeaa silloinkin, kun luokka itsessään nähtäisiin yhteiskunnallisesti merkittävänä rakenteena. Osa kirjailijoista ei halua lähtökohtaisesti identifioitua luokkiin, mutta monelle kysymys on myös koetun aseman ristiriitaisuudesta eli siitä, että luokkaa on yksinkertaisesti vaikea nimetä tai kategorisoida. Havainto on odotuksenmukainen, mutta asettaa haasteita luokan tutkimisen tavoille.
FM Taija Roihan kirjallisuuden väitöskirjakäsikirjoituksen "Luokan varjoista: kirjailijuuden, tekijyyden ja yhteiskuntaluokan jäsennyksiä 2010-luvun kotimaisen kirjallisuuden kentällä" tarkastustilaisuus pidetään 17.3.2023 Seminaarinmäellä salissa S212 alkaen klo 12. Vastaväittäjänä toimii akatemiatutkija, dosentti Hanna Kuusela (Tampereen yliopisto) ja kustoksena professori Sanna Karkulehto (Jyväskylän yliopisto).
Linkki tutkimukseen: https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/85764
Taustatietoja:
FM Taija Roiha on Nuori Voima -lehden päätoimittaja. Hän on työskennellyt aikaisemmin Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cuporessa sekä Taiteen edistämiskeskuksessa.
Lisätietoja:
Taija Roiha, taija.roiha@gmail.com, puh. 044 344 0186