22.5.2021: Musiikkiharrastus tukee lasten ja nuorten osallisuutta (Salminen)

Kuinka kehittää musiikkiharrastusta yhä vahvemmin niin, että toiminnan pedagogiset ratkaisut tukevat osallisuuden rakentumista? FL Sanna Salminen tutki väitöstyössään yhteyttä lasten ja nuorten musiikkiharrastuksen: orkesterisoiton ja kuorolaulun, sekä osallisuuden välillä.
Sanna Salminen, kuvaaja Meritta Pyykkönen
Julkaistu
22.5.2021

Pandemia-aika on nostanut lasten ja nuorten harrastamisen sekä kulttuurialan merkityksen julkiseen keskusteluun monin tavoin. Harrastustoiminnan hyvinvointivaikutukset on jo aikaisemmin pyritty tuomaan kaikkien ulottuville rakenteellisten ratkaisujen, kuten harrastustakuun, kautta.

Salmisen tulokset osoittavat, että ryhmämuotoinen musiikkiharrastus voi vahvistaa merkittävällä tavalla nuorten osallisuutta niin hyvinvoinnin, turvallisuuden, kuulumisen, jäsenyyden, toimijuuden, valtaistumisen kuin sosiaalisen ja kulttuurisen pääomankin näkökulmista. Aihetta tarkasteltiin sekä musiikkia harrastavan nuoren että kuoronjohtajan näkökulmista.

Tulokset kannustavat toiminnan ohjaajia reflektoimaan pedagogisia valintojaan huomioiden osallisuuden osatekijät. Osallisuuden edistäminen ja taiteellisiin tavoitteisiin pyrkiminen voivat tukea toisiaan. Työ nostaa keskustelun kohteeksi erityisesti musiikkia harrastavien lasten ja nuorten toimijuuden sekä kuoronjohdon pedagogiikan. Osana tutkimusta Salminen peilaa kuoronjohtajan pedagogista ajattelua ja kuoron käytänteitä osallisuuden viitekehyksessä.

– Pandemia-ajan poikkeusolot ovat ravistelleet osallisuuden kokemustamme. Erityisen huolen kohteeksi tulisi nyt nostaa lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy. Tahdonkin haastaa kaikki harrastustoimijat luomaan toimintaan painotuksia nimenomaan osallisuuden vahvistamisen näkökulmasta, Salminen kannustaa.

Neljästä osatutkimuksesta koostuvan työn aineisto kerättiin Etelä-Afrikassa vähävaraisille lapsille tarkoitetusta, orkesterisoittoa painottavasta musiikkikoulusta vuosina 2000-2010, Jyväskylän yliopiston ja kuuden eteläisen Afrikan yliopiston musiikkikoulutusyhteistyöstä vuonna 2012 sekä Vox Aurea –nuorisokuoron toiminnasta vuosina 1998-2020.

Työ valottaakin myös kulttuurienvälisen musiikkikasvatuksen mahdollisuuksia osallisuuden osatekijöitten vahvistamisessa sekä musiikillisen ilmaisun rikastamisessa ja syventämisessä. Aineisto koostui mm. haastatteluista, observoinnista, päiväkirjoista, videoista, äänitteistä sekä lomakekyselystä.

– Eteläafrikkalaiset nuoret kuvasivat haastatteluissa musiikkiharrastuksensa merkityksiä tarkkanäköisesti: heille se tarjosi pakopaikan kuormittavasta ympäristöstä, uskoa omiin mahdollisuuksiin, itseilmaisuvälineen, suojeli ajautumiselta rikollisuuden pariin ja antoi elämään turvallisen, perhemäisen yhteisön, Salminen kertoo.

FL, kuoronjohtaja Sanna Salmisen väitöskirjan ”Musiikkiharrastuksella osallisuuteen” tarkastustilaisuus on lauantaina 22.5.2021 klo 12.00 verkkovälitteisenä. Vastaväittäjänä toimii professori Elina Lehtomäki (Oulun yliopisto) ja kustoksena apulaisprofessori Suvi Saarikallio (Jyväskylän yliopisto).

Linkki tarkastustilaisuuden seuraamiseen verkkovälitteisesti: https://r.jyu.fi/dissertation-salminen-220521

Kustoksen puhelinnumero, johon yleisö voi tilaisuuden lopussa esittää mahdolliset kysymyksensä on +358 50 536 1900.

Julkaisu on luettavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8639-1

Taustatietoa:

Sanna Salminen (o.s. Kivinen) kirjoitti ylioppilaaksi Pohjolanrinteen lukiosta Riihimäellä vuonna 1993. Hän valmistui filosofian maisteriksi ja musiikinopettajaksi vuonna 2000 Jyväskylän yliopistosta. Lisensiaatin tutkinto valmistui vuonna 2004.

Salminen on toiminut tutkijana Etelä-Afrikkaan suuntautuneessa musiikkikoulutusyhteistyöprojektissa, musiikinopettajana peruskoulussa ja lukiossa sekä vuodesta 2005 alkaen musiikin pedagogiikan opettajana Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksella.

Salminen toimi Musica-kuoron ja Vox Aurea -kuoron äänenmuodostajana ja varajohtajana vuosina 1998–2006 sekä perustamansa Ruamjai-kuoron johtajana 2000–2009. Vuodesta 2009 alkaen hän on johtanut Vox Aurea -nuorisokuoroa. Salminen tunnetaan myös musiikin sovittajana, säveltäjänä sekä musiikin oppikirjojen tekijänä (Soi 3-4 ja 5-6 / WSOY, Sanoma pro).

Lisätietoja:

Sanna Salminen, +358408053372. sanna.p.salminen@jyu.fi
Viestinnän asiantuntija Anitta Kananen, 040 846 1395, anitta.kananen@jyu.fi