4.9.2021 Musiikillisia muunnelmia – steinerkasvatus ja perusopetus kohtaavat musiikin opetuksessa (Honkonen) VERKKOVÄLITTEINEN

FM Jyrki Honkonen tarkastelee väitöksessään perusopetuksen ja steinerkasvatuksen eroja ja yhtäläisyyksiä yläkoulun musiikin opetuksessa. Tutkimuksen tulokset korostavat musiikin luovan tuottamisen toiminnallista merkitystä. Nuoret ja aikuiset opiskelijat kokevat tarpeelliseksi työskentelyn yhteisöllisen musiikin tekemisen parissa.
Jyrki Honkonen
Julkaistu
4.9.2021

Tutkimukseen sisältyvät kolme artikkelia lähestyvät teemaa eri näkökulmista. Ensimmäinen käsittelee kolmen suomalaisen steinerkoulun 8. luokkatason oppilaiden arvioita ja näkemyksiä sekä musiikinopetuksesta että sen tarpeesta oppiaineena. Havaitaan, että steinerkoulujen oppilaat suhtautuvat musiikin opetukseen hyvin positiivisesti. Musiikin opetus on oppilaiden näkemyksen mukaan tarpeellista kaikilla vuosiluokilla läpi koko kouluajan.

Toinen artikkeli tarkastelee opetussuunnitelmassa keskeisen menetelmän, improvisaatioon, ja workshop-tyyppisen toiminnan kokemuksia opettajan näkökulmasta. Havaitaan improvisaation toimivan oppimisprosessia rohkaisevana ja opiskelijan musiikkisuhdetta edistävänä tekijänä. Kokemukset voivat jopa johtaa uuden musiikillisen harrastuksen aloittamiseen. Workshop koetaan vahvasti positiivisena työskentelyalustana ja se rohkaisee opiskelijoita toimimaan ryhmässä, joka koostuu musiikillisilta taidoiltaan eri vaiheissa olevista opiskelijoista.

Kolmannessa tutkimukseen sisältyvässä artikkelissa lähestytään erään suomalaisen peruskoulun 8. luokkatason oppilaiden ajatuksia ja kokemuksia musiikin opetuksesta ja sen tarpeellisuudesta. Lisäksi tarkastellaan opetussuunnitelman perusteiden 2014 edellyttämän oppilaan yksilöllisemmän, henkilökohtaiset ominaisuudet ja vahvuudet huomioivan opetuksen lähestymistavan vaikutusta musiikin opetukseen oppilaan kokemuksena.

Tietyistä eroavuuksista huolimatta perusopetuksen ja steinerpedagogiikan opetusmenetelmät näyttävät lähentyvän vähitellen toisiaan. Valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet ovatkin osittain siirtyneet toteuttamaan samantyyppisiä lähestymistapoja, joita steinerkouluissa on toteutettu jo aiemmin.

— Steinerkoulujen yhteisölliset työskentelymenetelmät ovat kehittyneet vuosien varrella osana yhä jatkuvaa soveltamista ja tutkimusta. Esitänkin väitöstutkimuksessani suomalaisen perusopetuksen rakenteen ja käytettävien opetusmenetelmien tarkistamista ja kehittämistä kokonaisvaltaisemmaksi ja yhteisöllisemmäksi toiminnaksi, josta steinerpedagogiikan sovellukset ovat tässä tutkimuksessa esimerkkinä, Honkonen toteaa.

FM Jyrki Honkosen musiikkikasvatuksen väitöskirjakäsikirjoituksen "Variations on the Idea of Learning – Benchmarking the Interface Between Finnish Primary School and Waldorf School Music Education" tarkastustilaisuus pidetään 4.9.2021 klo 12 alkaen verkkovälitteisenä. Vastaväittäjänä toimii yliopistonlehtori, FT Jan-Erik Mansikka (Helsingin yliopisto) ja kustoksena apulaisprofessori Suvi Saarikallio (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.

Yleisö voi seurata tilaisuutta verkossa osoitteessa: https://r.jyu.fi/dissertation-honkonen-040921

Kustoksen puhelinnumero, johon yleisö voi tilaisuuden lopussa esittää mahdolliset kysymyksensä, on 050 536 1900.

Julkaisu on luettavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8807-4

Taustatietoa:
Jyrki Honkonen on Nokialla asuva musiikkipedagogi, muusikko ja tutkija. Honkonen on työskennellyt freelance-muusikkona. Hän on toiminut sekä steinerkoulun että peruskoulun ja lukion aineenopettajana ja lisäksi kuoronjohtajana.

Lisätietoja:
Jyrki Honkonen: +358 45 1077979, jyrkijhonkonen@me.com