6.11.2020 Aito, myötämielinen sisältömarkkinointi tukee positiivista vuorovaikutusta kuluttajan ja yrityksen välillä (Taiminen)
Digitaalisessa markkinointiviestinnässä pyritään yhä useammin suoran tuotepromootion sijaan edistämään asiakassuhteita ansaitsemalla kuluttajien huomio merkityksellisten verkkosisältöjen avulla. Sisältömarkkinoinnissa keskitytään perinteisesti nimensä mukaisesti tuottamaan kuluttajia kiinnostavaa ja hyödyllistä aihesisältöä.
– Yritykset eivät kuitenkaan usein riittävän hyvin hahmota mikä rooli sisältömarkkinoinnilla oikeastaan on asiakassuhteiden näkökulmasta, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa väitökseen valmistautuva Kimmo Taiminen toteaa.
Väitöskirjatutkimuksessa Taiminen tähdentääkin sitä, miten merkityksellistä yrityksien on laajentaa sisältökeskeistä näkökulmaansa ja ymmärtää sisältömarkkinointi aitona vuorovaikutuksellisena viestintätilanteena.
Hyödyllisen sisällön tarjoamisen ohella yrityksen tekemät avuliaat ja läpinäkyvät viestintäteot auttavat kuluttajaa tulkitsemaan yrityksen roolia sisällön lähteenä ja vahvistavat sisältömarkkinoinnin roolia positiivisena vuorovaikutuksena kuluttajan ja yrityksen välillä. Nämä viestintäteot mahdollistavat kuluttajien arviot siitä, miten vetovoimainen, hyväntahtoinen ja vakuuttava yritys on.
– Ei yrityksien tarvitse olla mielipidejohtajia tukeakseen asiakassuhteita sisältömarkkinoinnin kautta. Eikä yrityksien välttämättä kannata myöskään pyrkiä esittämään sisältöään minään objektiivisena totuutena. Keskeistä on, miten aidosti yritykset vastaavat asiakkaiden tarpeisiin antamalla samalla jotain itsestään tuottamallaan sisältömarkkinoinnilla, kertoo Taiminen.
Hyödyllisessä, avuliaassa ja läpinäkyvässä sisältömarkkinoinnissa tulisikin korostua kuluttajien elämän ja päämäärien tukeminen yrityksen tietotaitoa hyödyntämällä. Samalla myös yrityksen omia mielipiteitä, näkökulmia ja sisältömarkkinointiin liittyviä aikomuksia tulisi esittää tietoisesti ja läpinäkyvästi.
– Yritysten kannattaisi rohkeasti ja avoimesti tulla esiin omana itsenään. Avuliaisuus ja läpinäkyvyys ovat hyödyllisen sisällön lisäksi parasta mitä yritys voi asiakassuhteen näkökulmasta antaa kuluttajille sisältömarkkinoinnillaan, sanoo Taiminen.
Tiedot väitöstilaisuudesta:
FM, KTM Kimmo Taimisen markkinoinnin väitöskirjan "Flourishing Digital Content Marketing Communication: Engaging Consumers with Attractiveness, Benevolence, and Cogency" tarkastustilaisuus järjestetään Agoran auditoriossa 2 sekä verkkovälitteisesti 6.11. klo 12-16. Vastaväittäjänä apulaisprofessori Anssi Tarkiainen (LUT) ja kustoksena professori Heikki Karjaluoto (Jyväskylän yliopisto).
Voit seurata väitöstä verkossa: https://r.jyu.fi/dissertation-taiminen-061120
Taimisen väitöskirja on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa.
Lisätietoja:
Kimmo Taiminenkimmo.taiminen@jyu.fi
+358 50 3135 845