9.11.2019: Inkeriläisten paluumuuttoprosessi oli kokonaisuutena onnistunut hanke (Martikainen)
Martikainen selvitti väitöstutkimuksessaan, miten kielitaidon testaaminen on vaikuttanut inkeriläisten paluumuuttoon.
– Tutkimus luo ainutlaatuisen kuvan yhden kielitutkinnon koko elinkaaresta: Tutkinto luotiin vuonna 2003 vastaamaan haastavaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen, jossa inkeriläisten muuttoa entisen Neuvostoliiton alueelta Suomeen haluttiin rajoittaa. Paluumuuttoprosessiin liittyi valmennus lähtöalueilla, jonka päätös kielitutkinto oli. Paluumuutto päättyi vuonna 2016, jolloin myös kielitutkinnon käyttäminen lopetettiin, taustoittaa Martikainen.
Kielitutkinnolla pyrittiin varmistamaan opetuksen laatua, tukemaan opiskelumotivaatiota, kehittämään suomen kielen opetusta aiempaa viestinnällisemmäksi ja näin parantamaan suomen kielen taitoa.
– Sekä asiantuntijat että opettajat olivat sitä mieltä, että kielitutkinnon edellyttämä kielitaito edisti Suomessa pärjäämistä ja Suomeen kotoutumista.
Kielitutkintoon suhtauduttiin myönteisesti
Martikaisen mukaan paluumuuttovalmennuksen opettajat kokivat, että tutkinnon olemassaolo toi selkeyttä opetuksen sisältöön ja menetelmiin. Tutkinnon suullisen kielitaidon painotus vastasi myös opettajien käsitystä siitä, mikä on kielen oppimisen alkuvaiheessa ensisijaista. Lisäksi opettajat kokivat, että kielitutkinnon olemassaolo lisäsi opiskelumotivaatiota ja puheharjoitusten painoa kurssin tehtävätyyppinä.
Myös suomen kielen oppijat suhtautuivat kielitutkintoon myönteisesti ja pitivät sitä luotettavana tapana mitata kielitaitoa. Kielitutkinto digitalisoitiin vuonna 2005, mikä vaikutti laatukriteereihin: se lisäsi luotettavuutta siten, että tutkintotilanne oli tasalaatuinen eri tutkintokerroilla ja suorittajien välillä.
– Vuorovaikutustaitojen osoittaminen tietokoneelle oli erilaista kuin vastaaminen henkilöhaastattelijalle. Oikeidenmukaisuus liittyi sekä tutkinnon luotettavuuteen ja validiuteen että myös tutkintojärjestelyihin ja saatavuuteen, ja näissä inkeriläisten kielitutkinto onnistui suurelta osin.
Tutkinto tehosti oppimista
Tutkimuksen mukaan suomen kielen oppijat kokivat tutkintoon liittyvää stressiä, mutta tutkintoon valmistautuminen aktivoi opiskelemaan kieltä, mitä he arvelivat jatkavansa myös kielitutkinnon suorittamisen jälkeen.
– Kielitutkintoajankohdan lähestyminen koettiin kyllä stressaavana, mutta stressaavuus ei ollut siirtynyt opetukseen vaan opiskeluilmapiiriä pidettiin hyvänä. Tutkimuksen yksi päätulos onkin se, että opiskelijat kuvasivat opiskelunsa muuttuneen kielitutkinnon lähestyessä: opiskelu tehostui ja suhtautuminen suomen kieltä kohtaan oli myönteisempää kuin ennen.
Tutkimuksen kaikkein tärkein merkitys on siinä, että se tarkastelee inkeriläisten kielitutkintoa silloin, kun se oli käytössä ja sen toimijat olivat sen järjestämisessä aktiivisesti mukana. Inkeriläisten kielitutkinto on esimerkki onnistuneesta pedagogisesta innovaatiosta, jolla on pystytty vaikuttamaan enimmäkseen myönteisellä tavalla niihin, jotka ovat olleet osallisina paluumuuttoprosessissa.
Filosofian maisteri Minna Martikaisen (o.s. Melkko) soveltavan kielitieteen väitöskirjan ”Inkeriläisten paluumuutto – suomalaisuutta, suomen kieltä ja kielitutkintoa” tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä professori emerita Pirkko Nuolijärvi (Helsingin yliopisto/Kotimaisten kielten keskus) ja kustoksena professori Ari Huhta (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuus on suomenkielinen.
Lisätietoja:
Minna Martikainen. minna.martikainen@tampere.fi, 040 800 7672
Viestintäharjoittelija Marke Rissanen, marke.s.k.rissanen@jyu.fi, 040 831 6228
Minna Martikainen on kirjoittanut ylioppilaaksi Mikkelin Lyseon lukiosta vuonna 1990 ja valmistunut filosofian maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 1995 pääaineenaan suomen kieli. Hän toimii suomen kielen lehtorina Tampereen seudun ammattiopistossa.
Väitöskirja on julkaistu sarjassa JYU Dissertations ISSN 2489-9003; 143; ISBN 978-951-39-7872-3. Julkaisu on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa osoitteessa https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/65968
