Aalto-päivä 2026 ti 3.2.: Jyväskylän yliopiston kampus on osa kulttuurimatkailureittiä

Kolmas helmikuuta on Alvar ja Aino Aallon ja suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun liputuspäivä. Jyväskylän yliopiston kampus on osa kansainvälistä osa Alvar Aalto -kulttuurireittiä. Alvar Aallon syntymäpäivänä 3.2. on yleisöllä on ilmainen sisäänpääsy Jyväskylän Aalto2-museokeskukseen.
Lyhty-rakennus
Julkaistu
2.2.2026

Tiesitkö, että Jyväskylän yliopiston kampus on osa Alvar Aalto -kulttuurireittiä?  

Reitti yhdistää Alvar Aallon arkkitehtuurikohteet  kulttuurimatkailureitiksi Euroopassa. Aallon kaupunkireittiin liittyvät Jyväskylän lisäksi muun muassa Seinäjoki, Oulu, Rovaniemi ja Pori. Aallon kaupungeista voi nauttia Suomen lisäksi muun muassa Italiassa, Ranskassa, Saksassa ja Virossa.

- Unescon maailmanperintökohteen tai Euroopan kulttuuriperintötunnuksen tavoin kulttuurireittistatus on hyvin kilpailtu ja on ollut upea juttu, että Alvar Aallon muotoilu ja arkkitehtuuri on päässyt tälle listalle mukaan. Näin toteaa palvelupäällikkö Pirita Frigren Avoimen tiedon keskuksesta.

Europan neuvoston Alvar Aallon kulttuurireitti kulkee Seminaarinmäen kautta ja Jyväskylän yliopisto on osa kansainvälistä Alvar Aalto-reittiyhdistystä, johon kuuluu kaupunkeja, kuntia, matkailualan yrityksiä, museoita ja säätiöitä. 

- Yhdistyksessä ajankohtaista on esimerkiksi, että se on viime ja tänä vuonna edistämässä vastuullista kulttuurimatkailua Strength from Sustainability – Alvar Aalto Route as a Pioneer of Sustainable Cultural Tourism -hankkeellaan, minkä johdosta Euroopan neuvosto palkitsi reitin Inspiring Practice Award -tunnustuksella kategoriassa Kulttuurimatkailu ja kestävä kehitys, Pirita Frigren lisää.

Alvar Aalto -reitti sertifioitiin Euroopan neuvoston kulttuurireitiksi vuonna 2021. Sertifiointi tarkoittaa kuulumista arvostettujen eurooppalaisten kulttuurireittien verkostoon.


Aalto-päivänä ti 3.2. yleisö pääsee ilmaiseksi Aalto2-museokeskukseen

Aalto-päivä tarjoaa on monenlaista ohjelmaa. Päivän päätteeksi restaurointiarkkitehti Susanna Anttila kertoo Arkkitehdin kädenjälki – luennossa klo 16-18 siitä, miten vaalitaan olemassa olevaa rakennusta ja eläydytään alkuperäisen suunnittelijan tavoitteisiin. Miten rakennettu ympäristö, rakennuksen tilaajan toiveet ja arkkitehdin ideat sovitetaan yhteen?