Ajankohtaista korkeakoulukonsernin rakentamisessa

Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun rehtori Vesa Saarikoski esittelivät opetus- ja kulttuuriministeriölle suunnitelman yhteisen korkeakoulukonsernin muodostamisesta 4.6.2025 järjestetyssä tapaamisessa. Tavoitteena on muodostaa korkeakoulukonserni, joka on kansainvälisesti houkutteleva, uudistaa oppimista, edistää elinvoimaista TKI-ekosysteemiä ja tarjoaa vaikuttavia, taloudellisesti kestäviä palveluita. Painopisteenä on osaava ja hyvinvoiva yhteisö. Suunnitelma perustuu korkeakoulujen duaalimalliin ja molempien toimintaa ohjaaviin lainsäädäntöihin. Suunnitelmaa koskeva yksityiskohtaisempi työ käynnistyy, mikäli omistusjärjestelyt toteutuvat.
Julkaistu
26.6.2025

Opetus- ja kulttuuriministeriö on 11.6.2025 myöntänyt kahdeksan miljoonaa euroa korkeakoulukonsernin toiminnan rakentamiseen vuosille 2025–2028. Jyväskylän yliopiston osuus rahoituksesta on kuusi miljoonaa euroa ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun kaksi miljoonaa.

Rahoitusta ei ole sallittu käyttää mahdollisen omistusjärjestelyn rahoittamiseen ja sen ehtona on Jyväskylän yliopiston enemmistöomistama konsernirakenne vuoden 2028 loppuun mennessä.

Jyväskylän yliopisto ei ole vielä tehnyt osakekauppasopimusta Jyväskylän kaupungin kanssa. Tällä hetkellä Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylän kaupunki valmistelevat arvonmääritystä sekä osakassopimuksen sisältöä. Lisäksi yliopisto tekee mahdolliseen osakekauppaan liittyvää huolellista tarkastusta (due diligence), jossa kartoitetaan mahdollisia riskejä ja kauppahintaan vaikuttavia tekijöitä. Kaupunki ja yliopisto pyrkivät allekirjoittamaan sitovan osakekauppasopimuksen vuoden 2025 aikana.

Korkeakoulut toimittavat elo–syyskuussa 2025 ministeriölle ehdotuksen korkeakoulukonsernin kehittämisen keskeisistä seurattavista tavoitteisesta ja toimenpiteistä vuosille 2025–2028.

Tarkempi suunnittelutyö käynnistyy omistusjärjestelyiden toteutuessa

Korkeakoulujen rehtorien ja vararehtoreiden yhdessä laatima suunnitelma yhteisen korkeakoulukonsernin muodostamisesta sisältää koulutuksen, TKI-toiminnan, palvelut ja opiskelijoiden sekä henkilöstön hyvinvoinnin osa-alueet. Koulutuksen osalta tavoitteena on muun muassa löytää tutkinto-ohjelmissa synergiaa, luoda toimivia siirtymiä korkeakoulujen välille ja entisestään vahvistaa asemaa jatkuvan oppimisen toimijana. Tavoitteena on integroida kansainväliset osaajat paremmin maakuntaan ja Suomeen. Tavoitteeseen liittyy myös tutkijakoulutuspolun rakentaminen ylemmästä ammattikorkeakoulututkinnosta jatko-opintoihin yliopistossa.

Korkeakoulujen yhteisessä suunnitelmassa yksi keskeinen tavoite on elinvoimaa tuottava korkeakouluvetoinen innovaatioekosysteemi, jossa muodostetaan kansainvälisiä verkostoja sekä vahvistetaan yrittäjyyttä tukevaa koulutusta, palveluita ja TKI-toimintaa. Lisäksi tavoitteena on vaikuttavat ja taloudellisesti kestävät palvelut. Suunnitelmaa koskeva yksityiskohtaisempi työ käynnistyy, mikäli omistusjärjestelyt toteutuvat.

”Tärkein tekijä suunnitelmassa on osaava ja hyvinvoiva korkeakouluyhteisö. Yhdessä voimme tarjota enemmän osaamista ja uramahdollisuuksia konsernin sisällä, mikä tekee meistä houkuttelevia asiantuntijoille. Opiskelijat ovat tärkeä osa yhteisöämme. Kun he saavat täältä korkealaatuisen koulutuksen ja hyvinvointia tukevan opiskeluajan, vahvistaa se myös meidän tavoitettamme olla vetovoimainen yliopisto”, sanoo rehtori Jari Ojala.

”Jyväskylän korkeakoulukonserni on omistusjärjestelyjen lisäksi ennen muuta korkeakoulujen yhteinen, tulevaisuuden kilpailukyvyn varmistava malli. Konserni tukee Jamkia menestyvänä työelämäkorkeakouluna ja Jyväskylän yliopistoa menestyvänä tiedekorkeakouluna. Mallin on myös saatava aikaan yhteistyötä ja työnjakoa ajatuksella ”yhdessä olemme enemmän”. Maailman nopea muutos edellyttää meiltä kykyä lisääntyvään kansainvälistymiseen ja murrosteknologioiden analysointiin sekä hyödyntämiseen kaikessa toiminnassa. Henkilöstö ja opiskelijat muodostavat kehityksen kulun ratkaisevan korkeakouluyhteisön ja kumppaneiden osallistaminen kehitykseen on tärkeää”, toteaa rehtori Vesa Saarikoski.