Digitalisaatio uhkaa laittaa suuryritykset polvilleen
Selviytyäkseen kilpailussa suuret yritykset tarvitsevat uudenlaisia avainkyvykkyyksiä ja halua pyrkiä laajentamaan toimintaansa alueelle, joissa heillä ei ole nykyisellään osaamista. Suuryritysten johdossa ei ole kuitenkaan riittävästi teknologiaosaajia, jotka ymmärtävät ohjelmistojen ja datan vaikutuksen liiketoimintaan. Ohjelmistot ja data mahdollistavat uusien liiketoimintamahdollisuuksien löytämisen alueilta, joissa sitä ei aiemmin ollut. Suuryritysten pitää myös uskaltaa laittaa panostuksia tulevaisuuden liiketoimintamallin etsimiseen jopa olemassaolevan liiketoiminnan kustannuksella. Eletään harhakuvitelmassa, että tämä voitaisiin tehdä yksittäisten T&K-projektien kautta. Vaadittavan muutoksen laajuus ja nopeus on vastoin perinteistä suunnitelmiin pohjautuvaa yrityskulttuuria ja nykyisten johtoportaiden on siten vaikea sitä hyväksyä.
Jyväskylän yliopistossa 18.11.–20.11.2019 järjestettävillä ohjelmistoliiketoimintaan keskittyvässä kansainvälisessä ICSOB-konferenssissa ovat digitalisaation monet teemat kattavasti esillä. Yksi konferenssin avainpuhujista on professori Jan Bosch Chalmersin yliopistosta Göterborgista. Professori Bosch puhuu suuryritysten digitalisaatiohaasteista puheessaan maanantaina 18.11.2019 klo 13:30.
Lisätietoja:
Dekaani Pasi Tyrväinen, informaatioteknologian tiedekunta
040 540 8646, pasi.tyrvainen@jyu.fi
Professori Pekka Abrahamsson, informaatioteknologian tiedekunta
040 541 5929, pekka.abrahamsson@jyu.fi
International Conference on Software Business (ICSOB) sai alkunsa Jyväskylästä vuonna 2010 dekaani Pasi Tyrväisen toimesta. Nyt konferenssi järjestetään 10. kerran ja se kerää vuosittain yhteen laajalti ohjelmistoliiketoiminnan ammattilaisia yrityksistä ja yliopistoista. Lisätietoja konferenssista ja ohjelmasta www.icsob.org. ICSOB 2019 järjestetään Mattilanniemi 2, Agorassa.