Ensimmäinen Pohjalainen kirjallisuuspalkinto myönnettiin Movin Elina Jokiselle

Movissa kirjoitusviestintää opettava Elina Jokinen on iloinen saamastaan palkinnosta. Hän kuvailee palkinnon merkkaavan vihreää valoa.
– Kirjani ilmestyi tasan vuosi sitten. Tavallaan olen siitä lähtien ollut keltaisissa valoissa, jonkinlaisessa odotustilassa. Kieltämättä olen odottanut aika pitkään, että vihreä valo syttyisi. Nyt se syttyi ja pääsen jatkamaan eteenpäin.
Teos kertoo Stella Julmalasta, joka menettää lapsensa ja sitten mielensä hallinnan. Jokinen kertoo tarttuneensa aiheeseen, koska ihmisten tuntuu olevan vaikea ymmärtää, ettei mielen rikkoutumisessa lopulta ole mitään kovin käsittämätöntä – niin voi käydä kenelle tahansa.
– Minua häiritsi, että esimerkiksi perhetragedioista kertovissa uutisissa tapahtunut välittömästi nimettiin käsittämättömäksi, ja että tämä ”käsittämätön” tuntui antavan lukijoille luvan jatkaa elämäänsä. Minua kaihersi, että emme edes halunneet ymmärtää.
Arvoltaan 5 000 euron palkinnoin jakoi maakuntamedia Ilkka-Pohjalainen. Palkintoraati perusteli valintaansa Jokisen yllätyksellisellä ja raikkaalla kertojanotteella. Palkintoraadin mukaan romaani on rohkea ja puhutteleva kaunokirjallinen debyytti. ”Romaanissa on runsaasti tarttumapintaa. Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi on teos, joka kestää useamman lukukerran”, perustelut kuuluivat.
Jokisen teos valittiin yhdeksän muun ehdokkaan joukosta. Jokisen lisäksi palkintoehdokkaana olivat Susanna Alakoski, Ann-Luise Bertell, Marko Hautala, Paula Nivukoski, Sari Peltoniemi, Miia Toivio, Antti Tuuri, Johanna Valkama ja Satu Vasantola.
Nyt ensimmäistä kertaa jaettu Pohjalainen kirjallisuuspalkinto myönnetään pohjalaiskirjailijalle, joka asuu Etelä-Pohjanmaalla tai Pohjanmaalla tai on lähtöisin sieltä. Pohjalaisuus voi tarkoittaa myös sitä, että sillä on teoksessa huomattava merkitys.
Lue Jokisen palkitsemistilaisuudessa pitämä puhe täältä.
Lisätietoja:
Elina Jokinen
Movi
elina.k.jokinen@jyu.fi