FORTHEM-allianssi siirtyy uuteen rahoituskauteen
Eurooppalainen yliopistoverkosto FORTHEM-allianssi sai kesällä myönteisen rahoituspäätöksen, ja jatkaa EU:n rahoittamana seuraavat kaksi vuotta. Kaksivuotisen hankkeen nimi on FORTHEM NEXUS Nurturing Excellence and Talent through Exchange with Universities and Society, ja hankekausi on 1.11.2026-31.10.2028. Tätä juuri alkanutta rahoituskautta koordinoi Jyväskylän yliopisto.
Hankeajattelusta kohti yhä strategisempaa yhteistyötä
Hankekauden päätavoitteina on vahvistaa ja edelleen kehittää niitä toimintoja ja yhteistyömalleja, jotka aiemmilla rahoituskausilla on todettu toimivimmiksi ja vaikuttavimmiksi. Tavoitteena on juurruttaa toimintamalleja verkoston yliopistoissa niin, että hankkeen pohjalta rakennetut mallit tulevat osaksi perustoimintoja ja tukevat niin opiskelijoita, henkilökuntaa kuin yhteistyökumppaneita kansainvälisen yhteistyön eri muodoissa. Erityistä huomiota kiinnitetään hankkeen tulosten vaikuttavuuteen yhteisöissämme ja laajemmin Euroopassa.
FORTHEM-allianssin puitteissa kehitetään jatkuvasti monenlaista, myös muista hankkeista nousevaa, yhteistyötä, ja tulevan kaksivuotiskauden tavoitteena onkin nostaa yhteistyötä koordinoidummin, entistä strategisemmalle tasolle. Allianssin kolme boardia käsittelevät monipuolisesta yhteistyöstä nousevia aloitteita ja kehittävät niitä eteenpäin sekä tekevät toimenpide-ehdotuksia. Boardien jäsenet vaikuttavat omissa yliopistoissaan strategisten kehittämiskohteiden jalkauttamisessa.
Jyväskylän yliopiston päätavoitteet
Jyväskylän yliopistolle erityisen tärkeänä nähdään yhteisten tutkinto-ohjelmien kehittäminen ja kansainvälisten elementtien integroiminen tutkintoihin, nuorten tutkijoiden monipuoliset mahdollisuudet kansainväliseen verkostoitumiseen sekä myös tehokas sidosryhmäyhteistyö tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa. Korkeakoulukonsernin kehitystyössä tärkeää on huomioida kahden EUI-allianssin, FORTHEM ja EUDRES, yhteiset mahdollisuudet.
NEXUS-hankkeen projektipäällikkönä toimii Päivi Mikkonen, ja hankkeen vastuullinen johtaja on Heta Koski. Hankkeen viestintätyöpaketin vastuuhenkilönä on Mari Leinonen.
Allianssin strategiset ja hallinnolliset toimielimet ja JYU:n edustajat
-
Toimielin JYU:n edustaja(t) Presidency rehtori Jari Ojala Steering Committee vararehtori Marja-Leena Laakso Student Council opiskelijat Iida Tomminen ja Danial Farooq Education & Skills Board johtaja Peppi Taalas Research & Innovation Board johtaja Leena Sivula Societal Impact Board vararehtori Pasi Raiskinmäki Coordination Commission kansainvälisten asioiden suunnittelija Sanna Väisänen General Secretariat Miia Hietajärvi, Education & Skills Board Manager, sekä Päivi Mikkonen, projektipäällikkö