Hilla Hoskonen on 2019 promootion gratista

Jyväskylän yliopiston vuoden 2019 promootion gratistaksi on valittu Hilla Hoskonen. Gratista on äskettäin valmistunut maisteri, joka toimii yhtenä promootion keulakuvista ja edustaa promootion perinteitä.
Julkaistu
19.3.2019

Hilla Hoskonen on valmistunut maisteriksi Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta vuonna 2018 pääaineenaan yritysten ympäristöjohtaminen. Tällä hetkellä hän työskentelee yhteisökoordinaattorina co-working-tila ja asiantuntijayhteisö Crazy Townilla Jyväskylässä. Tulevaisuudessa hän haluaa olla mukana kehittämässä ratkaisuja kestävään arkeen.

Hilla Hoskonen osallistuu juhlaan sekä maisteripromovendin että gratistan roolissa. Gratistaksi valinnasta hän on iloinen ja odottaakin jo pääsevänsä aistimaan arvokkaan juhlan tunnelmaa. Hoskonen on kiinnostunut yhteisöllisyydestä ja tapahtumien järjestämisestä, joten mahdollisuus tavata erilaisia ihmisiä sekä olla mukana juhlan järjestelyissä on hänelle mieleen.

Promootio on yliopistoyhteisön suurin juhla, jossa maisterin ja tohtorin tutkinnon suorittaneet saavat juhlallisessa aktissa maisterin ja tohtorin arvon sekä niiden merkeiksi maisterinseppeleen ja -sormuksen tai tohtorinhatun ja -miekan. Promootiossa vihitään myös kunniatohtoreita, jotka ovat yhteiskunnallisia vaikuttajia ja tieteen saralla ansioituneita. Jyväskylän yliopiston kymmenes, kaikkien tiedekuntien promootio järjestetään 24.–26.5.2019. Juhlaan on ilmoittautunut yli 200 maisteria, tohtoria, riemumaisteria ja -tohtoria sekä kunniatohtoria.

Lisätietoja:

Gratista Hilla Hoskonen, hilla.hoskonen@outlook.com, 040 510 8994
Promootion 2019 koordinaattori Vesa Holm, promootio@jyu.fi, 040 805 4159

www.jyu.fi/promootio