Ilmoittautuminen Tutkijoiden yön koululaisohjelmaan käynnistynyt vilkkaana

Tervetuloa tieteen ja tutkimuksen maailmaan! Tutkijoiden yö 2019 saapuu jälleen Jyväskylän yliopistoon syyskuussa perjantaina 27.9.2019. Tutkijat avaavat ovensa suurelle yleisölle koko päivän kestävässä tapahtumassa, jossa tiedettä ja sen saavutuksia juhlistetaan yhdessä 11 paikkakunnan ja koko Euroopan kanssa.
Julkaistu
15.8.2019

Opettaja, haluatko tuoda luokkasi tutustumaan tieteeseen ja osallistumaan erilaisiin työpajoihin? Tänäkin vuonna ohjelmastamme löytyy erityisesti eskarilaisille, koululaisille ja kouluryhmille suunnattua erilaista tiedetehtäviä. Tervetuloa mukaan!

Kaikenikäisille oppilasryhmille on tarjolla monipuolista ohjelmaa niin työpajojen kuin laboratoriovierailujen muodossa. Tutkijat johdattelevat koululaiset tieteen uusimpien saavutusten äärelle, kun lapset ja nuoret pääsevät kokeilemaan itse, miten tiedettä tehdään.

Jyväskylän yliopisto tarjoaa tänä vuonna työpajoja muun muassa rikospaikkatutkinnasta kemian keinoin ja mahdollisuuden tutustua kiihdytinlaboratorioon. Lisäksi lapset ja nuoret pääsevät näkemään, miltä ilmapallon räjähdys näyttää hidastettuna ja miten kuituvaahtoa tehdään. Isoimpiin yhteiskunnallisiinkin kysymyksiin etsitään vastauksia, kun selvitetään, miten mustasotilaskärpäsiä voidaan hyödyntää kiertotaloudessa.

Osa näistä lapsille ja nuorille suunnatuista työpajoista vaatii ennakkoilmoittautumisen. Helpoiten ennakkoilmoittautuminen tapahtuu Jyväskylän Tutkijoiden yön sivuilta: https://www.jyu.fi/tutkijoiden-yo. Ilmoittautumiset ryhmiin ovat nyt auenneet ja ryhmät täyttyvät ilmoittautumisjärjestyksessä. Osa pajoista on jo täynnä!

Tutkijoiden yö on hauska ja innostava tapa juhlistaa tiedettä, oli sitten eskarissa tai abi! Tapahtuma tarjoaa mielenkiintoisen lähestymiskulman tieteeseen, kun pääsee itse tekemään sitä.

Jyväskylän Tutkijoiden yön ohjelmaan voit tutustua tarkemmin osoitteessa: https://www.jyu.fi/tutkijoiden-yo

Tutkijoiden yö -projekti rahoitetaan Euroopan komission Marie Skłodowska-Curie toimien alaisena sopimusnumerolla 817987.

Yhteyshenkilöt:

Tapahtumakoordinaattori Riikka Heiskanen, 040 805 4134, riikka.m.heiskanen@jyu.fi
Viestintäharjoittelija Reetta Kalliola, 040 664 0612, reetta.j.kalliola@jyu.fi