Informaatioteknologian tiedekunta huimaan ennätykseen tutkinnoissa
Informaatioteknologian tiedekunnan tutkintotulos oli vuonna 2020 huimat 506. Edellisenä vuonna 2019 valmistui 365 tutkintoa. Vuoden 2020 tutkinnoista kandidaatteja oli 214, maistereita 275 ja tohtoreita 17. Edellisestä ennätysvuodesta 2019 kanditutkintojen määrä kasvoi 39:llä ja maisterintutkintojen määrä kasvoi yli sadalla.
– Tiedekunta on onnistunut toimillaan vastaamaan IT-alan osaajatarpeeseen järjestämällä opiskelijoillemme koulutusta, jolle on yhteiskunnassa kysyntää. Tiedekunnan opettajakunta ja opintotiimi tekivät myös vaivojaan säästämättä kaikkensa mahdollistaakseen opintojen sujuvuuden koronavuoden haasteista huolimatta, varadekaani Lauri Kettunen kiittää.
– Koronavuosi hidasti opintoja joillakin opiskelijoilla, mutta osalla se mahdollisti keskittymisen opintoihin. Lisäksi siirtyminen tutkinto-ohjelmapohjaisiin opiskeluoikeuksiin vuoden vaihteessa kannusti monia saattamaan keskeneräiset opinnot valmiiksi, opintopäällikkö Eija Hatanpää kuvailee.
– Valmistumiselleni isoimman haasteen aiheutti se, kun kirjastot ja itseopiskelutilat olivat kiinni ja piti pystyä keskittymään gradun tekemiseen kotona, missä oli jo istunut työpäivän verran saman keittiönpöydän ääressä. Nyt jo valmistuneena kuitenkin eniten taitaa harmittaa se, ettei monen vuoden urakkaa ole pystynyt toistaiseksi juhlistamaan opiskelukavereiden kanssa, kertoo kauppatieteiden maisteri (tietojärjestelmätiede) Anna Saastamoinen.
IT-tiedekunta on kolmanneksi suurin tutkintokouluttaja Jyväskylän yliopistossa
Informaatioteknologian tiedekunta jatkaa neljättä vuotta kasvuaan kandidaatin ja maisterin tutkintojen määrissä. Se on kolmanneksi suurin tutkintokouluttaja Jyväskylän yliopistossa.
Lisätietoja
varadekaani Lauri Kettunen
lauri.y.o.kettunen@jyu.fi
puh. 040 503 4550
opintopäällikkö Eija Hatanpää
opintoasiat@it.jyu.fi
puh. 050 361 0988