Japani-päivän teema oli perinnejuhlat, “MATSURI”

Japani-päivänä 16.5.2026 Jyväskylässä pääsi tutustumaan japanilaiseen kulttuuriin; musiikkiin, kieleen ja perinteisiin. Päivä yhdistyi Yläkaupungin yön tapahtumiin ja tavoitti paljon kaupunkilaisia.
Vauhdikasta Sōran Bushi -tanssia esitettiin Japani-päivän aikana Lähteessä.
Vauhdikasta Sōran Bushi -esitystä saattoi seurata Japani-päivän aikana Lähteessä.
Julkaistu
2.6.2026

Japani-päivänä 16.5.2026 Jyväskylässä pääsi tutustumaan japanilaiseen kulttuuriin kuten musiikkiin, kieleen ja perinteisiin. Päivä yhdistyi Yläkaupungin yön tapahtumiin ja tavoitti paljon kaupunkilaisia.

Kuten monissa muissakin kulttuureissa, Japanissa on järjestetty erilaisia yhteisön perinnejuhlia, japaniksi matsuri-tapahtumia. Nykyään sanaa käytetään laajasti kaikenlaisista yhteisöllisistä tapahtumista, kuten koulujen- ja kulttuuritapahtumista. Sōran Bushi (ソーラン節) on laulu ja tanssi, joita esitetään usein esimerkiksi koulujen liikuntapäivinä tai muissa tapahtumissa. Vauhdikasta ja iloista tanssia esitettiin Japani-päivän aikana Lähteessä muutamaan kertaan, ja kävijöillä oli mahdollisuus opetella tanssia.

Mahdollistajana mittava joukko järjestäjiä

Jyväskylän yliopiston Monikielisen akateemisen viestinnän keskus on järjestänyt Japani-päivää vuodesta 2022. Päivä tekee japanin kielen opiskelua tutuksi yliopiston opiskelijoille ja samalla raottaa japanilaisen kulttuurin erityispiirteitä kaikille jyväskyläläisille. Päivä toteutetaan yhteistyönä japanilaisten yritysten ja organisaatioiden kanssa. Järjestelyihin osallistui mittava joukko yliopiston tutkinto-opiskelijoita,  vaihto-opiskelijoita ja yliopiston henkilökuntaa sekä Japanista kiinnostuneita jyväskyläläisiä.

Erityistä hohtoa tällä kertaa päivään toi Jyväskylän ja kiotolaisen Kyoto Sangyon yliopistojen yhteistyön aiesopimuksen vahvistus rehtorien Keiko Zaima ja Jari Ojalan allekirjoituksin.

Japani-päivä tarjosi monia kurkistuksia saarivaltion kulttuuriin. Tiedeyhteistyössä maiden ja yliopistojen välillä ollaan pitkällä muun muassa vetytutkimuksen saralla. Cefmof-säätiön pisteellä pystyi kokeilemaan vetykäyttöistä RC-auto Toyota Miraita pienoiskaupunkiradalla ja oppimaan lisää vetykulkuneuvoista.

Cefmof eli Central Finland Mobility Foundation on itsenäinen, voittoa tavoittelematon säätiö, jonka ovat perustaneet Jyväskylän kaupunki, TOYOTA GAZOO Racing World Rally Team ja Toyota Mobility Foundation. Cefmof tukee hiilineutraalisuustavoitteita toteuttamalla käytännön kokeiluja ja kehittämällä ratkaisuja yhdessä kumppaneidensa kanssa. Vety on yksi säätiön keskeisistä painopistealueista. Cefmof auttaa ihmisiä ymmärtämään vedyn käytännön mahdollisuuksia ja tukea sen arkipäiväistymistä jakamalla tietoa, tuomalla vetyä koettavaksi ja tarjoamalla innostavia kokemuksia.

Cefmofsäätiön pisteellä pystyi kokeilemaan vetykäyttöistä RCautoa ja oppimaan lisää vetykulkuneuvoista.

Japani-matkailua ilmateitse

Vinkkejä lomasuunnitelmiin saattoi saada Japan Airlines-lentoyhtiön työntekijältä. Tietoa sai Japaniin matkustamisesta sekä Japanin sisäisistä kohteista. Toisella Japan Airlinesin pisteillä pääsi kokeilemaan kahden erilaisen paperilennokin lento-ominaisuuksia. Kolmannella pisteellä pystyi tutustumaan lentokoneeseen VR-laseilla ja näkemään miltä A350-lentokoneen ylelliset matkustamot näyttävät.

Kurkistuksia kieleen ja kalligrafiaan

Lähteen kahvilan Language Caféen kokoonnuttiin keskustelemaan ja oppimaan Japanin kielestä ja kulttuurista. Kahvilassa pystyi oppimaan kielen alkeita, kysymään japanin opinnoista yliopistolla tai harjoittelemaan japanin oman tason mukaan. Kirjoittamista puolestaan harjoiteltiin kalligrafian työpajassa. Kuka tahansa saattoi kokeilla ohjatusti japanilaista kalligrafiaa. Siveltimellä saattoi kirjoittaa vaikkapa oman nimen.

Kalligrafiatyöpajassa saattoi kirjoittaa vaikkapa oman nimen tai jonkin tärkeän sanan.

Teetä ja anime-musiikkia

Vaikka matchasta (抹茶) on tullut suosittu juoma, se on vain pieni osa japanilaista teekulttuuria. Työpaja tarjosi johdannon japanilaisen teen maisteluun, historiaan ja kulttuuriin. Tee-paja pidettiin suomeksi ja englanniksi.

Opiskelijoista koostuva iloinen ja taitava bändi nimeltä Kissa 喫茶 esiintyi kahdesti samansisältöisillä esityksillä modernein suosituin japanilaisin kappalein, joista osa on tuttuja animesta, esimerkiksi Silhouette (シルエット). Tämä kappale on tunnettu Naruto-animen avauskappaleena.

Kuvat: Veeti Koski ja Jussi Jussila