JYU mukana Jyväskylän Pride-viikolla
Tapahtuman kulkue ja puistojuhla on peruttu koronatilanteen vuoksi, mutta Jyväskylän Seta ry. järjestää pienimuotoisempaa toimintaa viikon aikana. Yliopisto liputtaa viikon kunniaksi sateenkaarilipuin päärakennuksen edustalla.
–Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat yliopistolle tärkeitä arvoja. Meillä on moninainen yhteisö ympärillämme, jossa jokaisen tulisi kokea olevansa arvostettu. Haluamme edistää toiminnassamme tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, jotka ovat myös yliopiston opetuksen ja tutkimuksen peruslähtökohtia, rehtori Keijo Hämäläinen kertoo.
Yksi merkittävä tekijä tasa-arvon tiellä on alan koulutus. Jyväskylän yliopistossa sukupuolentutkimusta ja aiemmin naistutkimusta on opetettu jo yli 30 vuotta. Sinä aikana on koulutettu tuhansia opiskelijoita.
- Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kunnan, valtion ja viestinnän parissa ja työelämän asiantuntijatehtävissä toimii tuhansia jo pelkästään meiltä Jyväskylästä valmistuneita opiskelijoita, joilla on tietoja ja taitoja sukupuolentutkimuksen, sukupuolten ja seksuaalisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden teemoista. On aivan selvää, että tietotaso näistä teemoista on nykyään huomattavasti korkeampi kuin vaikkapa 1990-luvulla ja meidän tarjoamallamme asiantuntijakoulutuksella on tämän suhteen suuri merkitys, yliopistonlehtori Hannele Harjunen toteaa.
Jyväskylän yliopisto pyrkii edistämään yhdenvertaisuutta omassa toiminnassaan eri tavoin. Yliopistolla on opiskelijoista ja henkilöstöstä koostuva yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotoimikunta, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma sekä toimintamallit kiusaamiseen ja häirintään puuttumiseen.
- Suunnitelman tekoon on osallistunut henkilöstöä ja opiskelijoita niin, että yhteisön diversiteetti näyttäytyy mahdollisimman kattavasti. Lisäksi osallistavalla periaatteella on laadittu hyvän työ- ja opiskelupaikan pelisääntöjä. Meillä ei vähätellä, syrjitä tai jätetä ulkopuolelle, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotoimikunnan puheenjohtaja Tommi Auvinen kertoo.
Yliopistossa on myös häirintäyhteyshenkilöt, joihin voi ottaa yhteyttä häirintätapauksissa. Yliopisto työskentelee yhteistyössä ylioppilaskunnan kanssa ja ratkoo yhdenvertaisuuteen liittyviä kysymyksiä. Syyskuussa 2019 yliopisto muutti 150 wc-tilaa sukupuolineutraaleiksi.
-Yhdenvertaisuuden kehittämisessä ei ole pikavoittoja, vaan tarvitaan pitkäjänteistä työskentelyä. Meidän onneksemme yliopistossa on valveutuneita ja aktiivisia opiskelijoita, jotka ovat tärkeä tuki yhdenvertaisuuden edistämisessä, sanoo rehtori Keijo Hämäläinen.
Lisätietoja:
Rehtori Keijo Hämäläinen, puh. 040 6800 215, keijo.hamalainen@jyu.fi