Jyväskylä Summer School – tiedettä, teknologiaa ja osaamista Jyväskylän kesässä

Tänä vuonna 33. kertaa järjestettävä kansainvälinen Jyväskylä Summer School tuo tieteestä ja informaatioteknologiasta kiinnostuneita opiskelijoita ja arvostettuja tutkijoita kaikkialta maailmasta Jyväskylään. Kesäkoulu tarjoaa korkeatasoisia kursseja maisterivaiheen opiskelijoille, jatko-opiskelijoille ja nuorille tutkijoille. Kesäkoulun ohjelmaan kuuluu intensiivistä opiskelua mutta myös mahdollisuuksia verkostoitua, pitää hauskaa erilaisten aktiviteettien parissa ja luoda unohtumattomia muistoja Jyväskylän kesässä.
Kesäkoulu järjestetään 5.–16. elokuuta Jyväskylän yliopiston Ylistönrinteen ja Mattilanniemen kampuksilla. Tänä vuonna suurin osa opinnoista järjestetään lähiopetuksena, mutta mukaan mahtuu myös muutama hybriditoteutuksena järjestettävä kurssi.
Tiedettä ja teknologiaa kuunnellen ja kokeillen
Jyväskylä Summer School tarjoaa 19 erilaista kurssia useilta luonnontieteiden, matematiikan ja informaatioteknologian aloilta, kuten nanotieteestä, kognitiotieteestä ja kyberturvallisuudesta. Tänä vuonna kurssiohjelman läpileikkaavina teemoina ovat itsestään järjestyvät biologiset ja molekulaariset materiaalit, kiertotalous ja kestävä kehitys sekä datan optimointi.
- Teemat heijastavat akateemisen tutkimuksen ja yhteiskunnan ajankohtaisia trendejä sekä Jyväskylän yliopiston omia painoaloja, toteaa kesäkoulun puheenjohtaja Jani Moilanen Jyväskylän yliopistosta.
DNA-teknologiaan perustuvat toiminnalliset materiaalit -kurssilla tutustutaan itsejärjestäytyvien DNA-rakenteiden soveltamiseen nano- ja materiaalitieteiden tutkimuksessa. Kurssin aikana alan johtavat tutkijat esittävät konkreettisia esimerkkejä, kuinka menetelmää hyödynnetään mm. fotoniikan ja lääketieteen sovellutuksissa.
Kriittiset raaka-aineet kiertotaloudessa -kurssilla tarkastellaan kiertotaloutta kemian näkökulmasta ja tutustutaan haasteisiin ja mahdollisuuksiin, joita kohtaamme raaka-aineiden saatavuudessa ja tarvittavassa siirtymisessä kiertotalouteen. Johdanto kestävän kehityksen siirtymään -kurssilla syvennytään taas toimiin, joita tarvitaan siirtymiseksi kohti kestävämpää ihmisen ja ympäristön vuorovaikutusta.
Perinteistä optimointia pidemmälle -kurssilla opiskelijat pääsevät puolestaan kuulemaan kuinka monimutkaisia optimointihaasteita voidaan ratkaista viimeisimmillä datapohjaisilla ja tekoälyyn pohjautuvilla menetelmillä. Kurssilla hyödynnetään esimerkkejä tosielämän tilanteista, joiden kautta näiden menetelmien käyttö tulee tutummaksi myös käytännön tasolla.
- Kursseihin sisältyy luentojen lisäksi työpajoja, laboratoriotyöskentelyä, keskustelua ja harjoituksia. Kurssien luennoitsijoina toimii tänä vuonna yhteensä 41 alansa kansainvälisesti arvostettua asiantuntijaa, joista 30 tulee Jyväskylän yliopiston ulkopuolelta, kommentoi kesäkoulun varapuheenjohtaja Tatu Kumpulainen Jyväskylän yliopistosta.
- Kesäkoulun osallistujista valtaosa on kansainvälisiä opiskelijoita. Tästä johtuen kesäkoulu järjestetään luonnollisesti englannin kielellä. Tänä vuonna odotamme arviolta 150 ulkomaalaista opiskelijaa noin 37 maasta, kesäkoulun koordinaattori Sanna Liimatainen kertoo.
Yleisöluennolla luodaan katsaus PISA-tuloksiin
Kesäkoulun ohjelmaan sisältyy myös kaikille avoin yleisöluento, jonka aiheena on PISA-tutkimus ja sen tuloksissa tapahtuneet muutokset. Luennoitsijana toimii PISAn kansallinen tutkimusjohtaja KT Arto K. Ahonen.
Mitä PISA-tutkimus kertoo osaamisen muutoksesta Suomessa? -luennolla Ahonen esittelee vuoden 2022 PISA-tutkimuksen tuloksia ja selventää, millä tavoin PISA-tutkimuksessa osaamista arvioidaan. Suomalaisten 15-vuotiaiden nuorten osaaminen on ollut kansainvälisessä vertailussa huippuluokkaa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, mutta on sen jälkeen heikentynyt. Luennolla luodaan katsaus näihin muutoksiin ja selvitetään, mitkä tekijät ovat yhteydessä osaamiseen PISA-tutkimuksen näkökulmasta.
Kaikille avoin yleisöluento järjestetään keskiviikkona 14.8.2024 klo 18:00 Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksen Martti Ahtisaari -salissa. Luento on hybridimuotoinen eli sitä on mahdollista seurata sekä paikan päällä että etänä.
Yleisöluentoa pääset seuraamaan tämän linkin kautta.
Kesäkoulun järjestäjinä toimivat Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen sekä informaatioteknologian tiedekunta.
Tutustu Jyväskylä Summer School -ohjelmaan tarkemmin kesäkoulun englanninkielisillä verkkosivuilla