Jyväskyläläinen startup BiopSense edistää syöpähoitojen kohdentamista

Jyväskylän yliopiston sijoitusyhtiö Unifund on sijoittanut startup-yritykseen, joka kehittää syöpähoitojen tarkempaa kohdentamista veressä kiertävien syöpämarkkerien analysoinnin avulla. Yritys on saanut alkunsa professori Marja Tiirolan työryhmän tutkimuksista Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteen laitoksella ja Nanotiedekeskuksessa.
BiopSense Oy:n laborantti Marjaana Hakala asettaa potilasnäytteitä massaspektrometrille.
Julkaistu
9.3.2020

Yrityksen tulevaisuuden kannalta merkittävin innovaatio liittyy nestebiopsian (verinäyte-analytiikan) näytteenkäsittelyn automatisointiin. Keksinnölle on haettu patenttisuojaa, ja yritys on saanut sekä yksityistä että Euroopan Tiedeneuvoston (ERC) ja Business Finlandin rahoitusta keksinnön kaupallistamiseen.

Yrityksen perustajatiimi koostuu monialaisista osaajista molekyylibiologian, elektroniikan, signaalinkäsittelyn ja onkologian aloilla. Lisäksi tutkimus on hyötynyt yhteistyöstä Keski-Suomen keskussairaalan patologian osaston ja useiden onkologien kanssa. Yritys toimii Jyväskylän yliopistolta vuokratuissa toimitiloissa Ylistönrinteen kampuksella alkuvaiheessa neljän työntekijän voimin. BiopSense on valittu lupaavimpien startup-yritysten joukkoon Jyväskylän Yritystehtaan kaksivuotiseen hautomo-ohjelmaan.

- Tavoitteena on luoda välineitä, jotka ovat lääkärien saavutettavissa kohtuulliseen hintaan, ja joiden käyttö auttaa valitsemaan oikean hoidon oikealle potilaalle oikeaan aikaan, sanoo professori Tiirola. Näin voidaan myös tehostaa hoitojen kustannusvaikutuksia välttämällä turhaa kalliiden lääkkeiden käyttöä.

BiopSense kehittää verenkierrossa kiertävän DNA:n eristämisen automatisoivaa eristyskasettia, joka mahdollistaa verinäytteiden prosessoinnin ja lähettämisen entistä laadukkaammin. Syövän diagnosoinnin ja monitoroinnin lisäksi teknologia soveltuu esimerkiksi sikiöiden prenataali-seulontaan. Prenataali-seulonta onkin tällä hetkellä suurin nestebiopsian käyttökohde, mutta yksi BiopSensen perustajajäsenistä, Syöpäsairaala Docrateen onkologi Juha Kononen, arvioi että syövän diagnostiikka voi jo lähivuosina nousta prenataali-seurantaakin merkittävämmäksi käyttökohteeksi. Näytteenkäsittelyratkaisun kysyntä voi varovaisenkin arvion mukaan liikkua kymmenien miljoonien kappaleiden vuositasolla, mikäli BiopSensen teknologia saadaan preanalytiikan standardiksi.

- BiopSensen liiketoiminta on hyvä esimerkki siitä, miten yliopiston laadukasta tutkimustoimintaa voidaan hyödyntää kaupallisesti. Yhtiön kasvunäkymät ovat lupaavat, toteaa yhtiöön sijoituksen tehneen Unifund Oy:n toimitusjohtaja Vesa Kupari.

Lisätietoja antavat:

Marja Tiirola, professori
Puh. 044-085 8609

Jussi Pennanen, BiopSense Oy, toimitusjohtaja
Puh. 050-480 4746

Vesa Kupari, Unifund Oy, toimitusjohtaja
Puh. 0400-616 940