Jyväskylän Kauppalaisseuran Säätiö muisti kauppatieteitä apurahoin vuotuisessa juhlassaan

Säätiö lahjoitti kauppatieteiden tukemiseksi Jyväskylässä yli 270 000 euroa perinteisessä juhlassaan 29.1.2020. Suurimman tuen sai Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu, jonka lisäksi yliopistosta tukea sai myös Monikielisen akateemisen viestinnän keskus Movi. Myös Jyväskylän ammattikorkeakoulua, Gradiaa sekä yksittäisiä opiskelijoita muistettiin juhlassa tuen muodossa.
Julkaistu
30.1.2020

Yhteensä yli 270 000 euroa luovutettiin kauppatieteiden opetuksen tueksi, kun Jyväskylän Kauppalaisseuran Säätiön juhla ja stipendienjakotilaisuus järjestettiin keskustan Nikolainkulmassa keskiviikkona 29.1. Suurimman lahjoituksen sai jälleen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu, joka sai 200 000 euroa laadun, opetuksen ja toiminnan kehittämiseen.

- Olemme hyvin kiitollisia tästä apurahasta pitkäaikaiselta tukijaltamme. Kauppalaisseuran tuella voimme vuosittain toteuttaa joitain sellaisia asioita, joihin perusrahoituksemme ei muuten antaisi mahdollisuutta, kiittää kauppakorkeakoulun dekaani Hanna-Leena Pesonen.

- Viime vuosina tätä tukea on käytetty erityisesti Kauppakorkeakoulun laatutyöhön, mikä on kantanut hedelmää kansainvälisten akkreditointiemme ja ranking-sijoitusten kohenemisen myötä.

Monikielisen akateemisen viestinnän keskus Movi sai säätiöltä 19 000 euroa taloustieteiden opiskelijoiden harjoitteluohjelmien sekä niihin liittyvän valmentavan kurssitarjonnan ylläpitoon, kehittämiseen ja räätälöimiseen. Yliopiston rehtori Keijo Hämäläistä muistettiin Eero Fredriksonin tunnistuspalkinnolla 2 500 euron edestä. Kauppatieteiden opiskelijoiden ainejärjestö Pörssin toimintaa tuettiin 1000 eurolla.

Jyväskylän muista oppilaitoksista ammattikorkeakoulun liiketoimintayksikköä tuettiin yhteensä 15 500 eurolla kansainvälistymisen ja laadun kehittämisen tueksi. Gradia sai liiketoiminnan tutkinnoista valmistuvien stipendirahastoon, sekä opiskelijoiden jatko- ja täydennyskoulutukseen yhteensä 10 500 euroa.

Jyväskylän Kauppalaisseura ry. Jakaman 500 euron arvoisen Keisari Suuriruhtinas Aleksanteri II:n matka-apurahan ulkomailla opiskelua varten kuittasivat opiskelijat Julia Juolahti, Aleksi Korhonen, Henna Mäkiaho ja Olli Teittinen.