Jyväskylän yliopisto edelläkävijänä akateemisessa kielten opetuksessa

Jyväskylän yliopiston hallitus vahvisti nimenmuutoksen 21.5.2019 ja totesi sen kuvaavan kielikeskuksen laajempaa roolia yliopiston opetus- ja kehitystyössä. Erityisesti Movin monikieliset opetuskokonaisuudet ovat kansallisesti ja kansainvälisesti ainutkertaisia.
Monikielisen akateemisen viestinnän keskus kehittää ja toteuttaa viestintä- ja kielitaitojen opetusta yliopiston perus- ja jatko-opiskelijoille sekä henkilökunnalle opiskelun ja työelämän tarpeisiin. Movi edistää yliopiston kansainvälistymistä ja kielipolitiikan toteuttamista. Yhteistyössä tiedekuntien ja laitosten kanssa Movi tukee opiskelijoiden laadukkaan monikielisen viestintäosaamisen kehittymistä ja tältä osin vahvistaa tutkintojen laatua. Yksikön henkilöstövahvuus on vajaat 40 htv ja se tuottaa vuosittain noin 700 kurssia 18 eri kielessä.
- Ajatus kielikeskuksista yliopistotutkintojen kieliopintojen toteuttajana on peräisin Jyväskylän yliopistosta. 1970-luvun puolivälissä perustettiin kielikeskuksia eri yliopistoihin ja kielikeskusten verkosto laajeni nopeasti. Muutos kielikeskuksesta Moviksi on luonnollinen jatko Jyväskylän yliopistolle kielten opetuksen ja oppimisen suunnannäyttäjänä, kertoo Movin johtaja Peppi Taalas.
Jyväskylän yliopiston uuden strategian tavoitteiden mukaan yliopisto lisää laaja-alaisesti hyvinvointia ja osaamista yhteiskunnassa. Koulutuksen kehittämisohjelma Vaikuttava akateeminen asiantuntijuus tavoittelee valmistuvien opiskelijoiden kokonaisvaltaista kehittymistä.
- Monipuolinen vuorovaikutusosaaminen, kielitaito ja kulttuuritietoisuus ovat ohjelman osaamistavoitteiden vahvaa ydintä. Movi, joka toimii tiiviissä yhteistyössä kaikkien tiedekuntien ja laitosten kanssa omaa merkittävän roolin näiden taitojen kehittämisessä ja siten omalta osaltaan edistää tärkeällä tavalla tutkintojemme laatua. Tutkinnoissa tuotetun osaamisen tulee jatkossakin olla etulinjassa vastaamassa muuttuvan maailman haasteisiin, joten olen sekä iloinen että ylpeä uudesta innovatiivisesta Movistamme, sanoo koulutuksesta vastaava vararehtori Marja-Leena Laakso.
Lisätietoja:
- Johtaja Peppi Taalas, peppi.taalas@jyu.fi, 050 554 1720
- Vararehtori Marja-Leena Laakso, marja-leena.laakso@jyu.fi, 040 805 4024