Jyväskylän yliopisto mukana EU:n tukemassa eurooppalaisessa kvanttipilottihankkeessa

Jyväskylän yliopisto on mukana Euroopan unionin tukemassa SPINS‑kvanttipilottihankkeessa, joka vahvistaa Euroopan asemaa kvanttilaskennan kehittäjänä. Hanke keskittyy puolijohdepohjaisiin spin‑kubitteihin ja tähtää kvanttisirujen kehittämiseen tulevaisuuden kvanttilaskentasovelluksia varten. Hankkeen kokonaisbudjetti on yhteensä 50 miljoonaa euroa.
Jyväskylän yliopiston ja SemiQonin kumppanuus vauhdittaa kvanttiteknologian kehitystä
SemiQon Oy ja Jyväskylän yliopisto tekevät tiivistä yhteistyötä kvanttiteknologian kehittämisessä. Kuvassa SemiQon Technologies Oy:n tieteellinen johtaja Janne Lehtinen ja Jyväskylän yliopiston professori Juha Muhonen.
Julkaistu
10.4.2026

Kvanttilaskennasta on tullut strategisesti tärkeä ala, jonka taloudellinen ja yhteiskunnallinen merkitys kasvaa nopeasti. Sen sovelluksia nähdään muun muassa lääkekehityksessä ja materiaalitutkimuksessa sekä turvallisessa viestinnässä ja tulevaisuuden navigointiratkaisuissa.

SPINS (Semiconductor Pilot line for Industrial Quantum NanoSystems) on yksi EU Chips Act ‑lainsäädännön puitteissa perustetuista kuudesta eurooppalaisesta kvanttipilottilinjasta. Pilottihanketta koordinoi belgialainen tutkimusorganisaatio IMEC, ja konsortioon kuuluu 25 eurooppalaista tutkimuslaitosta, yritystä ja yliopistoa. 

Tavoitteena uusia kvanttiteknologioita teolliseen mittakaavaan

SPINS‑hankkeen keskeisenä tavoitteena on kaventaa kuilua kvanttitutkimuksen ja teollisesti valmistettavien kvanttiprosessorien välillä. Pilottilinja keskittyy erityisesti puolijohdepohjaisiin spin‑kubitteihin. Pääasiallisena tavoitteena on tuottaa kvanttisiruja kvanttilaskennan sovelluksiin.

Hankkeen 50 miljoonan euron kokonaisbudjetti mahdollistaa uudenlaisen tutkimus‑ ja tuotantoympäristön rakentamisen, jonka avulla kvanttisiruja voidaan valmistaa samoilla prosesseilla kuin nykyisiä puolijohdekomponentteja. Tämä on merkittävä askel kohti kvanttikoneita, jotka sisältävät satoja miljoonia vakaita kubitteja.

JYU vahvistaa Suomen asemaa kvanttiteknologian eturintamassa

Jyväskylän yliopiston rooli konsortiossa perustuu sen vahvaan osaamiseen pii-pohjaisissa kvanttiteknologioissa ja kehittyneissä mittausmenetelmissä. Yhteistyö SPINS‑verkostossa tarjoaa yliopiston tutkijoille ja opiskelijoille uusia mahdollisuuksia osallistua Euroopan laajuiseen kvanttilaitteiden kehitystyöhön.

- On merkittävää, että Jyväskylän yliopisto on mukana näin kunnianhimoisessa eurooppalaisessa hankkeessa. SPINS vahvistaa Suomen ja Jyväskylän yliopiston asemaa kvanttiteknologioiden kehityksessä ja tarjoaa ainutlaatuisen sillan tutkimuslaboratorioista teollisiin sovelluksiin, toteaa professori Juha Muhonen Jyväskylän yliopistosta. 

Suomesta hankkeessa ovat mukana Jyväskylän yliopiston lisäksi VTT ja SemiQon Technologies. 

Innovaatiorahoituskeskus Business Finland tukee suomalaisten kumppaneiden osallistumista hankkeeseen kansallisella yhteisrahoituksella. Hanke käynnistyi 1.4.2026

Aiheeseen liittyvä sisältö