Jyväskylän yliopiston liikuntalaboratorion suunnittelu Hippokselle etenee

Jyväskylän yliopiston liikunta- ja terveystieteiden liikuntalaboratorio ja toimistotiloja on tulossa Hippos2020-hankkeen myötä Jyväskylän Hippokselle. Yliopiston hallitus päätti toukokuusssa 2017 yliopiston sijoittumisesta Hippokselle ja kokouksessaan 12.12.2018 valtuutti rehtorin käymään vuokrasopimusneuvottelut loppuun ja allekirjoittamaan vuokrasopimuksen.
Kuva: PES-Arkkitehdit Oy
Julkaistu
12.12.2018

Sopimuksen myötä yliopisto sitoutuu sijoittamaan Hippoksen ns. areenakeskukseen liikunta- ja terveystieteiden liikuntalaboratorion ja toimistotiloja, yhteensä noin 3000 kerrosneliötä. Tiloihin sijoitetaan yliopiston henkilöstölle noin 100 työpistettä.

- Hippos-alueen uudistuvat laboratoriot, valmennuskeskus ja liikuntapaikat sekä julkisten ja yksityisten toimijoiden osaamisverkosto luovat poikkeuksellisen ympäristön kansainväliseen huippututkimukseen ja sen vaikuttavuuden lisäämiseen. Hippos 2020-kokonaisuus muodostaa vahvan ytimen yhteistyöhön Jyväskylän kaupungin kanssa osana Keski-Suomen hyvinvoinnin osaamiskeskittymää, rehtori Keijo Hämäläinen toteaa.

Uusien tilojen valmistuttua yliopisto luopuu nykyisistä Vivecan ja liikuntalaboratorion tiloista Rautpohjankadulla. Seminaarinmäen Liikunta-rakennus säilyy jatkossakin liikuntatieteellisen tiedekunnan keskeisenä toimitilana.

Vuoden 2021 syksyllä valmistuvaksi arvioitu areenakeskus on tärkeä osa Hippokselle suunniteltavaa uutta liikunta- ja hyvinvointikeskusta ja osaamiskeskittymää. Hippos2020-hankkeen suunnitelmissa on kaksinkertaistaa alueen nykyiset tilat.

Lisätietoja:                        

rehtori Keijo Hämäläinen, p. 040 6800215, keijo.hamalainen@jyu.fi 
talous- ja palvelujohtaja Päivi Seppä, p. 050 591 9522, paivi.seppa@jyu.fi

Hippos2020: http://hippos2020.fi/fi/